Paasonen, Seija. 2018. Taiteilijoiden taivaat meteorologin silmin. Helsinki: Maahenki. 177 s.
Teksti: Seija Paasonen. Kustannustoimittaja: Satu Laatikainen. Graafinen suunnittelu: Timo Numminen. Kuvankäsittely: Petri Kuokka, Aarnipaja. Etukannen kuva: Emilia Kangasluoma.
Lukijan rinnassa tuntuu lämmin ailahdus, kun alansa pätevä asiantuntija syventyy likeisen harrastuksensa aihepiiriin ja julkaisee siitä kirjan. Millainen keitos saadaan aikaiseksi? Odotukset ovat korkealla.
Meteorologi Seija Paasonen kertoo harrastaneensa kuvataiteita koko ikänsä. Nyt lähtökohtana on 1 863 maalausta, Eero Järnefeltin syntymävuoden mukaan. Niistä hän on valinnut analyysin kohteiksi noin 100 ja tutkinut niitä kahdesta eri lähtökohdasta, vuoden lepuutuksen välein. Kirjaan päätynyt teoskokonaisuudesta lähtevä tarkastelu vaikuttaa luonnolliselta ja antoisan onnistuneelta.
Taideteoksia on neljän vuosisadan aikajänteellä etupäässä Euroopasta. Muutamia töitä on muitakin maanosia, mutta Aasiasta ja Antarktikselta ei yhtään. Voimakkaiden sääilmiöiden kuten monsuunin, tornadon, taifuunin tai hurrikaanin kuvauksia ei ole lainkaan mukana.
Tutkimustaan varten Paasonen on vieraillut lukuisissa taidemuseoissa ja näyttelyissä. Lukenut taidehistoriaa, kansalliskirjaston digitoituja säätiedotteita, tutkinut Google Earth- ja Street View -kuvia, verrannut nykytilannetta maalausten vuosisadan takaisiin näkymiin. Taulukoinut ja kommentoinut. Voin kuvitella, kuinka jokin excel onkaan hänen hyppysissään laulanut.
Paasonen tarkastelee monien tuttujen mutta myös vähemmän tunnettujen taiteilijoiden töitä. Eero Järnefelt on eräs hänen suosikeistaan. Odotin hienokseltaan analyysiä Lehmisavu-teoksesta (1891), missä kesäillan lämmön ulossäteily pilvettömälle taivaalle hyytää katsojan ihoa kananlihalle ja vilunväristyksiin. Läheisiksi tuntemani Fanny Churberg ja prinssi Eugen ovat monipuolisesti esillä.
Maalauksista kehkeytyy kvalitatiivisen kuva-analyysin keinoin kiehtovia kertomuksia, joissa kohteen sijainti, tapahtumien vuodenaika ja vuorokaudenaika solmiutuvat Paasosen osaamisen ytimeen, klimatologiaan ja sääilmiöihin. Kirjailija yhdistelee meteorologiaan maalaustaidetta, kansatiedettä, kulttuurihistoriaa ja luonnonmaantiedettä. Taideteoksilla on juoni, jonka pysäytyskuvaa hän analysoi. Erityisen mielenkiintoista on, että Paasonen kuvaa tekstissään paitsi tutkimuksensa tuloksia myös sen prosessia, moneen otteeseen ja yksityiskohtaisesti. Tämä nostaa hänen tutkimuksensa ja kirjansa omalle tasolleen.
Miten rikas maailma avautuukaan hänelle, joka on lukenut, opiskellut ja ajattelee; suhtautuu kriittisesti näkemäänsä ja tietää päätelmiensä rajat. Paasosen tutkijanlaatua leimaa nöyryys, hän myöntää oman subjektiivisuutensa: meteorologi oli havaitsevinaan (s. 16), joutuu hämilleen (s. 94) ja viimein (s. 170): ”Taiteilijat viestinevät useimmiten taivaiden, pilvien ja sääilmiöiden välityksellä jotain muuta, mitä meteorologin silmin olen kuvitellut havaitsevani tiettyyn ilmakehän hetkeen pysäytetystä tilasta.” Tekstistä huokuu taitelijoiden arvostus ja kunnioitus, kuten Paasonen selväsanaisesti kirjansa lopussa mainitsee.
Mutkikkaista ilmakehän ilmiöiden representaatioista ei yritetäkään tehdä yksiselitteisiä ja ehdottomia päätelmiä. Pikemminkin nostetaan pragmatismin hengessä esiin eri näkökohtia, jotka puhuvat joidenkin tulkintojen puolesta ja toisia vastaan. Tämä lisää teosanalyysien uskottavuutta ja lukijankin luottamusta niihin.
Kirjan visuaalisuuteen on panostettu. Taideteosten toisto onkin väreiltään pääosin onnistunutta, kuvien voimakas pienentäminen vaikuttaa kuitenkin aina kuvan luonteeseen. Tekstin oranssi tehosteväri ei ole paras mahdollinen puutteellisen kontrastin takia. Erityisesti tekstin parin pikselin kokoiset lähdeindeksit erottuvat vain vaivoin. Myös alaviitteet on kainosteltu niin pienellä kirjasimella, että niiden lukeminen käy työstä. Ne johdattavat sitten lopun hyödylliseen lähdeluetteloon. Lähteet itsessään ovat puoli totuutta, niistä voi arvioida kirjoittajan ominaislaatua kuten monipuolisuutta ja kriittisyyttä. Siksi me lukijat haluamme lähdeviitteetkin kunnolla näkyviin.
Hakemistojen puute tämän tasoisessa kirjassa on erittäin valitettavaa. Kun olemme verkkomateriaaleissa tottuneet vaivattomiin hakutoimintoihin, voisi painetussa kirjassa tavoitella samaa monipuolisilla hakemistoilla. Tässä tapauksessa se tarkoittaisi asiasanoja, teosnimiä, taiteilijoita ja paikannimiä. Kuvaluettelo korvaa tällaista vain vaillinaisesti.
Taitelijoista on ennenkin kirjoitettu toisen tiedonalan näkökulmista. Esimerkiksi Susanna Välimäki (2017) paneutui säveltäjien ruokamieltymyksiin ja Liisa Steffa (1983) kirjailijoiden keitoksiin. Erkki Kivalo (1989), Kalle Achte (1982, 2001) ja Jari Sinkkonen (2015) ovat kuvanneet taiteilijoiden sairauksia. Meteorologin analyysiä kuvataiteesta en kuitenkaan ole ennen nähnyt kirjana, artikkeleita aiheesta näkyy kyllä olevan. Tässä suhteessa Seija Paasonen korkkaa aihepiiriin vähän käytettyä näkökulmaa.
Lähtökohtaisesti poikkitieteellisenä, tarkkana ja kriittisenä työnä Taitelijoiden taivaat on vahva näyttö meteorologi Seija Paasosen taidoista. Kuitenkin vasta kirjailijan persoona antaa tälle teokselle sen oman, inhimillisen hengen ja lämmön. Ansioistaan johtuen kirja tullaan vielä mainitsemaan useissa eri yhteyksissä.
Kirjan lopussa ollaan pitkän polun päässä, ja päätöskuva yhdessä eleettömän tekstin kanssa kertoo tarkkaavaiselle lukijalle paljon. Kun yksi ura loppuu, niin toinen alkaa. Lukija janoaa lisää tällaista. Entä voisiko meteorologi Seija Paasonen harkita lapsille kirjoittamista oman alansa aiheista? Vai viekö alkanut tutkimus imuunsa?
29.12.2021
Meteorologi Seija Paasonen käsittelee kirjan aihetta Ylen tuottamassa hienossa dokumentissa Taiteilijoiden taivaat Ylen kanavilla vuodenvaihteessa 2021–2022 ja Yle Areenassa, 44 min.
Pähkinänkuoressa
● Kenelle? Ajattelevalle humanistille tai luonnontieteilijälle esimerkkinä eri lähestymistapojen rikkaudesta.
● Mihin aktivoi? Katsomaan taideteoksia analyyttisesti ja kriittisesti, taiteena ja dokumentteina.
● Mitä merkittävää? Luonnontieteellisen ja humanistisen lähestymistavan yhdistäminen. Tutkimusprosessin kuvaus. Tulkintojen analyysi, tutkijan asiantuntemus ja nöyryys.
Kiinnostavatko nämä?
● Achte, Kalle. 1982. Syksystä jouluun: Aleksis Kivi psykiatrin silmin. Helsinki: Otava. 300 s.
● Achte, Kalle. 2001. Uuno Kailas: runoilija psykiatrin silmin. Helsinki: Yliopistopaino. 147 s.
● Kivalo, Erkki. 1989. Taitelija ja hänen sairautensa: Vincent van Gogh 1853–1890. Helsinki: Otava. 208 s.
● Sinkkonen, Jari. 2015. Nerouden lähteillä: Suurten säveltäjien hauras elämä. Helsinki: WSOY. 364 s.
● Steffa, Liisa (toim.) 1983. Hanhensulan ravintola: Kirjallinen keittokirja. Helsinki: Otava. 237 s.
● Välimäki, Susanna. 2017. Syötävät sävelet: Vieraana säveltäjien pöydissä. Helsinki: Kirjapaja. 141 s.
● Yle. 2021. Taiteilijoiden taivaat. Ylen kanavat, Yle Areena. 44 min.
<https://areena.yle.fi/1-50779307>. Luettu 29.12.2021.
Kirjala 
1 Comment