Urban hitchhiking – kaupunkiliftaus

Urban hitchhiking. Niin lukee kyltissä, jota ryhdikäs tumma hahmo pitää kädessään, peukalo pystyssä. Never heard. Tästä alkaa osallistuva havainnointini.

Paikka on Helsingin Kruununhaka, jalkakäytävä kadunkulmauksessa, lähellä on erilaisia tiedon ja hallinnon linnakkeita. Kello näyttää arkipäivänä 16, ihmisiä purkautuu ulos työpaikoilta, kohti kotia.

Tarvitseeko peukuttaja kyytiä jonnekin? Minullahan on auto tuossa kulman takana, uskallan kyllä penkkiä tarjota. Tiedustelen, että mistä on kyse, ja tuntematon selittää haluavansa kävellä hetken kanssani – mihin on matka? Kerron päämääräni ja askellamme yhdessä rupatellen pari korttelia. Kulkiessamme teologian opiskelija Helena Vartiainen kertoo urban hitchhiking -ideasta: kadulla pysäytetään satunnainen vastaantulija ja kävellään tuokio hänen kanssaan.

Matkatessamme kävelykumppanini kumartuu puoleeni, hän on sataprosenttisesti läsnä, hän on kiinnostunut ajatuksistani. Meillä on yhteinen, ohikiitävä hetki loskaisen liukkaalla kadulla, yhteistä kävelyalustalla, samaan tahtiin, rinnakkain askeltaen. Se tuntuu ainutkertaiselta ja hienolta: me toisillemme tuntemattomat jaamme saman tilan ja ajan, samalla kokemukset ovat erilliset ja omiamme.

Pysähdymme Säätytalon tuntumaan, ministeriöhotellin eteen, tummien autojen lomaan. Yhden ovesta astuu ulos sisäministeri Kai Mykkänen ja sujahtaa sisälle taloon. On aika erota kävelykumppanistani. Kiitos tästä yhteisestä tuokiosta, se taisi unohtua sanoa, sen verran hämmentynyt olin.

Jään kelailemaan kaupunkiliftausta ilmiönä. Se on tavallaan neutraali mutta samalla jaettu kohtaaminen. Osapuolille on yhteistä aika, tila ja keskinäinen viestintä. Edustamme erilaisia elämismaailmoita, ja kummankin mielentila vaikuttaa kohtaamiskokemukseen. Minulla ajatukset olivat vielä lennossa tullessani valtiovarainministeriön järjestämästä digitalisaation suunnannäyttäjien kokoontumisajoista. Valmiiksi viritettynä yllätysten taajuudelle, vastaanottavaisena uutuuksille. Kuitenkin liminaalitilassa, siirtymässä ideoiden maailmasta arkitodellisuuteen, kotimatkalle Länsiväylän virtaan ja kotiaskareiden pariin.

Kaupunkiliftausta voi käsitellä myös osallistavana taidemuotona, kuten sen helsinkiläisillä alkujuurilla HAM Tennispalatsissa (2017) on tehty. Kuvataiteilija Hugo Simberg on kauan sitten määritellyt taiteen tehtävänä olevan ”… johdattaa katsojan johonkin sellaiseen, mitä ei ajatella joka päivä ja mitä ajatellaan vielä pitkään taideteoksen katsomisen jälkeenkin” (Ruuska 2018, 96). Näinhän siinä kävi: mietin kaupunkiliftausta jälkeenpäin yrittäen sovittaa sitä omaan käsiterakennelmaani.

Samalla kaupunkiliftaus on eksistentiaalista yhteydenetsintää, joka on ominaista kaikille uskonnoille tai niiden kaltaisille uskomusjärjestelmille. Tässä yhteyttä haetaan humanistisen tradition mukaisesti toiseen ihmisolentoon.

Millaiseen fyysiseen tilaan tällainen liftaus sopii? Kaupungin lisäksi maalle, avoimiin, julkisiin tiloihin: rural hitchhiking, kyläkävely – eikö niin? Joko tulevana suvena kesätorillani päivystää leppoisa kyläkävelijä kädessään pahvinpalanen: Lähe mukkaan! Suom. Ota mukaasi! Saanko kävellä hetken kanssasi?

Kaupunkiliftaus näyttää olevan orastava tutkimuslinja humanististen aluetieteiden piirissä. Siihen viitataan yliopistojen ja muiden organisaatioiden kaupunkitutkimuksen yhteydessä. Alalta on totta kai julkaisujakin – entä suomenkielistä populaarikirjaa, vai hoituuko tällainen vain digitaalisessa somessa?

Pähkinänkuoressa
● Kenelle? Taajaman kävelijälle.
● Mihin aktivoi? Jakamaan tilaa ja ajatuksia tuntemattoman lähimmäisen kanssa. Kulkemaan tuokion toisen rinnalla. Menemään oman sosiaalisuutensa epämukaville reunuksille.
● Mitä merkittävää? Moderni reaalin yksilöllisen vuorovaikutuksen muoto, joka voi tarjota uutta ajateltavaa.

Lisää aiheesta
● Jäntti, Lauri. 2019. Kaupunkitutkimuksen kokeelliset menetelmät – case Kaupunkiliftaus. Kaupunkitutkimuksen päivät 2019. Helsinki: Yhdyskuntasuunnittelun seura YSS. <http://www.kaupunkitutkimuksenpaivat.net/kokeelliset-menetelmat-case-kaupunkiliftaus/>. Luettu 15.2.2019.
Kaupunkiteologit kaupunkiliftaamassa. 2017–2019. Helsinki: Helsingin yliopisto. <https://blogs.helsinki.fi/urbantheology/kaupunkiteologit-kaupunkiliftaamassa/>. Luettu 15.2.2019.
● Tiihonen, Pihla. 2019. Kun liftaa tuntemattoman jalankulkijan matkaan, päätyy tutustumaan kohtumeditaatioon, citykanoihin ja leikkaussaliin – Lauri Jäntti, 36, näyttää sen vuoksi mielellään hölmöltä kadulla. Kirkko ja kaupunki 6.3.2019. <https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/kun-liftaa-tuntemattoman-jalankulkijan-matkaan-paatyy-opettelemaan-kohtumeditaatiota-tutustumaan-citykanoihin-ja-leikkaussaliin-lauri-jantti-36-naytta>. Luettu 7.3.2019.
Urban Hitchhiking. 2017. Helsinki: HAM Tennispalatsi. <https://www.hamhelsinki.fi/exhibition/urban-hitchhiking/>. Luettu 15.2.2019.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s