Lajiopas, menetelmäopas, antamuksellisen työskentelyn dokumentti: tätä kaikkea on tietokirjailija Sami Karjalaisen Suomen leppäkertut.
Karjalainen, Sami. 2020. Suomen leppäkertut. Jyväskylä: Docendo. Teksti, kuvat, graafinen suunnittelu: Sami Karjalainen. 255 s.
Lajiopas
Päällimmäisiksi Suomen leppäkertut on kotimaisten leppäpirkkojen lajinmääritysopas ja perusbiologian käsikirja: 60 leppäkerttulajia 135 sivulla, rytipirkosta pallopirkkoon. Lajeista esitellään tuntomerkit ja värimuodot sekä eri kehitysvaiheita. Levinneisyys näkyy kartalla eliömaakunnittain. Kotimaisia lajeja seuraavat lähialueiden potentiaaliset levittäytyjät sekä parikymmentä leppäkerttuja muistuttavaa lajia.
Nimistö soljuu runon lailla: konupikkupirkko, lehmuspisarpirkko, löylypikkupirkko. Samaa jatkavat tieteelliset nimet: Anisosticta novemdecimpuctata, Cynegetis impuctata, Subcoccinella vigintiquotuorpunctata (toivottavasti menivät oikein). Ääneen lukien niihin tulee lisää rytmiä ja vaikuttavuutta: … …
Leppäkerttujen ryhmän yleisesittely sisältää asiaa elinympäristöistä, ravinnosta ja vaelluksista sekä hieman kansaperinnettä. Rakenteen ja kehitysvaiheiden kuvaus antaa ne käsitteet, joilla lajinmäärityksessä operoidaan. Lajien välisissä suhteissa viholliset-käsite särähtää vähän korvaan, peto kun tarvitsee saaliinsa ja loinen isäntänsä – ja päinvastoin.
Kirjan kuvitus on loistokas. Avara sivukoko sallii suuret kuvat, kookkain eli isopirkko on ulottuvuuksiltaan kymmenkunta senttiä. Eri kehitysvaiheita värimuunnoksineen esitellään runsaasti. Kun tekijä on itse kuvannut otukset elävinä voi luottaa lajinimien oikeellisuuteen ja tunnusmerkkien edustavuuteen. Kuvat toistuvat samassa suurennussuhteessa, joten lajien välien vertailu on mahdollisimman helppoa.
Menetelmäopas
Monelle meistä riittää että lehdellä kököttävälle leppikselle saa lajinimen. Jotkut haluavat kuitenkin mennä pitemmälle harrastuksessa, ja siinä Suomen leppäkertut auttaa olemalla myös menetelmäopas. Se sisältää ohjeet keruun ja käsittelyn välineistöön sekä tekniikoihin. Hyönteisen erilaiset kehitysvaiheet antavat tähän oman suolansa: munien, toukkien ja koteloiden etsiminen, erotteluvälineiden rakentamiseen ja eri kehitysvaiheiden kasvattaminen vaikuttavat kaikki ihan yksinkertaisilta ja helpoilta – kunhan vain tietää miten tuo kannattaa tehdä. Miten toimia, että kehittyvällä otuksella on sopivasti lämpöä, valoa ja kosteutta, etteivät homeet hyökkää tai sienitaudit siemaise kasvattia ennen aikojaan?
Pienimpien leppäkerttujen lajinmääritys vaatii eläinten preparointia mikroskoopin ja pinsettien avulla. Tähänkin annetaan menetelmäohjeet ja vielä neuvot näytteiden säilytykseen.
Leppäkerttujen valokuvaustekniikka on kokonaisuus kerrakseen. Tekijä on kehittänyt tähän oman menetelmänsä, jonka hän nyt jakaa lukijoilleen. Koko työskentelyä näytteiden keruusta laborointeihin ja säilytykseen saakka kannattaa dokumentoida kirjoittaen ja valokuvaten ohjeiden mukaan.
Antaumuksellinen työ
Suomen leppäkertut on jäävuoren huippu tekniikan tohtori, tietokirjailija Sami Karjalaisen vuosikausien paneutumisesta. Koostaminen on vaatinut eläinten esiintymispaikkojen nuuskimista, munien, toukkien ja koteloiden keruuta oksilta ja karikkeesta haavilla, karistusvarjolla ja seuloilla. Kehitysvaiheiden yksilöllistä kasvatusta aikuisiksi huolehtimalla päivittäin lämmöstä, kosteudesta ja puhtaudesta sekä kirva-annoksista ravintokasveineen. Menetelmien kehittelyä kokemusten perusteella. Muistiinpanojen tekoa näytteistä ja niiden hoidosta.
Pohjatyön jälkeen kohteita on valokuvattu eri kehitysvaiheissaan. Vikkeläliikkeisen aikuisen yksi kirjaan päätynyt kuva on vaatinut kymmeniä tai satoja otoksia. Näin kuvausmetodin kehittely on eräs tutkimustulos. Kyse on tuotekehittelystä, kehitystutkimuksesta, jonka hedelmät ovat nyt kaikkien ulottuvilla.
Kenttätyön lisäksi taustalla on tietojen keruuta kirjallisuudesta, yhteistyötä alan harrastajien ja tutkijoiden kanssa sekä osasten prosessointia yhteen oman intuition maustamana leppäkerttujen perusbiologiaksi. Samalla on täydennetty ja virtaviivaistettu leppäkerttujen nimistöä.
On helppo ymmärtää, että Karjalainen on kirjaa laatiessaan halunnut tehdä mahdollisimman paljon itse tekstistä kuviin ja graafiseen ulkoasuun saakka, toki toimituskunta taustalla. Näin saa haluamansa lopputuloksen, jossa jokaikinen kirjain, väliyönti ja ristiviittaus on tarkistettu, hakemistot kuosissa ja oikeat kuvat oikeilla paikoillaan. Ja silti jää aina hienosäädön varaa seuraaviin painoksiin.
Tällaisen kirjan aikaansaamiseen tarvitaan intohimoa aiheeseen ja pitkäjänteistä sitkeyttä toteuttamiseen. Tulos onkin esimerkki siitä, millaista saadaan aikaan kun tehdään jokin työ ihan kunnolla eikä vähän sinne päin. Alkaen sisällöstä, menetelmistä ja päätyen dokumentointiin. Tällaiset esikuvat ovat pinnallisessa hetken kulttuurissa kovin tervetulleita.
Kirjan paikka
Selkeä ja käytännönläheinen kirja puhuttelee tavallista luonnon harrastajaa. Sen paikka on kesämökin pöydällä, kodin kirjahyllyää, valmiina palvelukseen. Kevään ja kesän merkkipäivinä se voisi muodostaa lähtölaukauksen koko perheen yhteiselle harrastukselle, jossa kuljetaan luonnossa, katsellaan pensaita ja ruohonkorsia, kuvataan tai haavitaan ja laitetaan parhaat palat purkkiin kotikasvatukseen. Aikuiset pedot voi sitten päästää takaisin luontoon kirvoja popsimaan.
Kirja antaa paljon peruskoulun ja lukion biologian opiskelijoille ja opettajille. Lajikohtaiset perustiedot suuntaavat kenttähavainnointia sekä auttavat luokittelussa ja nimeämisessä. Kun oppilaat koostavat opetussuunnitelman mukaisen eliökokoelmansa usein kasvien valokuvista, voidaan niitä rikastuttaa parilla leppiksellä. Tuloksena voisi olla tavanomaisten kasvivalokuvien joukossa otos, jossa lehdellä killittää seitsenpistepirkko kirvalauman kimpussa. Kokoelman arvo nousee näin uudelle tasolle luonnon ravintoketjun dokumenttina. Ja joku nuori voisi olla se tuleva leppäkerttu- tai hyönteistutkija, kuten Karjalainen itse ounastelee.
Kun kansissa komeilee suomalaisten leppäkerttujen lajiopas ja biologian perusteos on Karjalaisen tavoite, uutuusarvoltaan merkittävä julkaisu saavutettu. Siinä osoitetaan, että leppäkerttujen ekologiassa on vielä paljon salaisuuksia, jotka odottavat täydentymistään. Esimerkiksi lajien levinneisyys, yleisyys, runsaus, elinympäristövaatimukset tai talvehtimispaikat ovat puutteellisesti tunnettuja ja siksi ylimalkaisia. Ne odottavat niitä tulevia hyönteisharrastajia ja tutkijoita, jotka saavat Karjalaisen kirjasta impulssin jatkaa hänen viitoittamallaan polulla.
Pähkinänkuoressa
● Kenelle? Luonnosta kiinnostuneelle, valokuvaajalle, biologian opiskelijalle ja opettajalle.
● Mihin aktivoi? Sukeltamaan luontoon entistä syvemmälle: havainnoimaan, kuvaamaan, keräämään ja kasvattamaan leppäkerttuja sekä muita hyönteisiä. Nauttimaan luonnosta.
● Mitä merkittävää? Suomalaisten leppäkerttujen ekologinen lajiopas, menetelmäopas ja huolellisen, sitoutuneen työskentelyn dokumentti.
Lisää aiheesta
● Karjalainen, Sami. 2000–2020. Sami Karjalainen. Kirkkonummi. <http://www.samikarjalainen.fi/>. Luettu 17.4.2020.
Kiinnostavatko nämä?
● Hallanaro Eeva-Liisa, Kuusela Saija, Juslén Aino & Ryttäri Terhi (toim.) 2016. Metsän salainen elämä. Helsinki: Gaudeamus.
● Heliövaara Kari, Mannerkoski Ilpo, Muona Jyrki, Siitonen Juha & Silfverberg Hans. 2014. Hyppivät ja hohtavat: Suomen sepät, sepikät, rikkasepät ja jalokuoriaiset. Helsinki: Metsäkustannus.
● Mikkola, Kauri. 2015. Kauri Mikkola & siivekkäät ihmeet: luonnontutkijan perhos- ja linturetkiä Siperiassa ja Pohjois-Amerikassa. Helsinki: Hyönteistarvike Tibiale.
● Parkkinen Seppo, Paukkunen Juho & Teräs Ilkka. 2018. Suomen kimalaiset. Jyväskylä: Docendo.
Kirjala 
1 Comment