Otteita lumesta

Kiteet narskuvat, hohtavat ja sulavat sivuilla, kun luen toimittaja Heidi Kalmarin Lumen jäljillä -kirjaa. Lumeen otetaan tuntumaa luonnontieteiden, yhteiskunnan intressien ja humanismin näkökulmasta haastattelemalla sitä tutkivia ja hyödyntäviä suomalaisia. Mukaan kietoutuvat kirjoittajan omat kokemukset lapsuuden mäkipeuhuista aikuisen talviharrastuksiin sekä työhön.

Kalmari, Heidi. 2021. Lumen jäljillä. Graafinen suunnittelu ja kansi: Elina Reineck. Valokuvat: Harri Tarvainen. Jyväskylä: Docendo. 208 s.

Luminen luonto

Ilmastomme on erään määritelmän mukaan kylmätalvinen lumi- ja metsäilmasto. Suomalaiset kasvit, eläimet ja ihminenkin ovat sopeutuneet tähän materiaaliin, joka toistuvasti muuttaa muotoaan. On siis perusteita lähteä selvittämään lumen rakennetta ja toimintaa ottamalla vauhtia fysiikasta, luonnonmaantieteestä ja ekologiasta.

Toimittaja Heidi Kalmari zoomaa molekyyleihin ja kiteisiin haastattelemalla hydrologia niiden ominaisuuksista. Nietosten sulaessa nousevat aiheiksi kaavoitus ja tulvariskit, joita ei aina tule ajatelleeksi. Satelliittikuviin perehtynyt maantieteilijä valottaa lumipeitteen suojaavuutta ja kasvillisuuden reagointia sen vuodenaikaisvaihteluihin. Tarkastelu jatkuu ihmisen ja luonnon vuorovaikutukseen, lumen merkitykseen pohjoisten alueiden alkuperäiskansojen porotaloudelle. Näin kirjoittaja luo jatkumon elottomasta aineesta sen olomuodon muutoksiin ja tämän merkitykseen kasvillisuudelle, eläimille ja ihmisen toimintaan.

Suuri mahdollisuus kekseliäälle

Tämä hyödyke ja haitake, ilon ja harmin materiaali tarjoaa monia mahdollisuuksia käyttäjälleen. Puheenvuoron saavat perinteisten talvilajien edustajat ja matkailuyrittäjät. Lumilautailijan mukana kiidetään vapaalaskun puuterin lumoon, samalla kun takaraivossa jyskyttää tieto fataaleista riskeistä. Varusteet ovat yhä kehittyneempiä digitekniikoineen, ja kuljettamiseen tarvitaan vetreä maasturi, kenties peräkärrikin. Kaikki tämä vaatii rahaa, kuluttaa luonnonvaroja energia mukaan lukien – ja aiheuttaa päästöjä. Siitä joudutaankin aprikoimaan lumimatkailun eettisiä näkökohtia.

Ilmastonmuutos on väistämätön teema tällaisessa kirjassa. Kalmari ottaa siihen tuntumaa haastattelemalla järjestöissä toimivaa ilmastoaktivistia. Matkailualalla yhtenä huolena on lumen riittävyys tekomuotoihin ilmaston lämmetessä. Lapin turismin vetovoimistamiseksi rakennetaan jäädytettyjä linnoja ja kyliä, jotka kiinnostavat parhaimmillaan kymmeniä tuhansia kävijöitä ja työllistävät suuren joukon ihmisiä. Näin päästään pohdiskelemaan maastonmuokkausta, keinolumen mahdollisuuksia ja hiihdon sisätiloja.

Lumen aineettomia arvoja ja merkityksiä mietiskellään humanistin kanssa pulkkamäen liepeillä, kamerataiteen ja lyriikan parissa. Ääneen pääsevät kansatieteen edustaja, laulujen sanoittaja ja valokuvaaja. Perinteiset lumileikit elävät omaa kulttuurievoluutiotaan erityisesti ilmaston muuttuessa. Huoli termisten talvien mvöhenemisestä herättää ajatuksia uuden tyylin vuodenaikaisjuhlista ja alan leikkien paikasta kulttuuriperinnössä. Laulujen sanoittaja ja kuvataiteilija puolestaan palauttavat mieleen valkohankien ja hiutaleiden nostalgista kauneutta, ”Taas valkeata Joulua…”

Kalmari antaa tilaa myös niille, jotka eivät pidä lumesta tekemällä kyselyn lähipiirinsä lumen inhoajille. Vastauksista saadaan perusteluja vastenmielisyyteen, mutta kirjoittajan jättäessä kertomatta tarkat kysymykset, jää tulosten arvo vähäiseksi. Harmillista, sillä aihe on mielenkiintoinen ja huolellisesti toteutettuna pienelläkin aineistolla olisi oma merkityksensä.

Kirjoittajan oma innostus lumeen on tarttuvaa. Perheenäiti kouluttautuu laskettelunohjaajaksi voidakseen urheilukeskuksen tampatussa mäessä kädestä ja jalasta pitäen opettaa junnuille liukumis- ja jarrutustekniikat. Henkilökohtaisessa ihmiskokeessaan kirjoittaja yöpyy lumikammissa kirpakassa pakkassäässä, selviytymisoppaan ohjeiden avulla. Tämä kylmänhorros tuo väristyksiä lukijankin pintaan, ja hetken osaa taas arvostaa sisätilojen lämpöä.

Vahvaa grafiikkaa

Graafinen vaikuttavuus sopii kiteiden kirjaan, joka on suunnittelija Elina Reinecken ja valokuvaaja Harri Tarvaisen harmoninen taideteos. Kannen mustanpuhuva nietos pysähdyttää tavanomaiseen vitihohtoon tottuneen ja alleviivaa lumen olemuksen muutosta. Päällyksen nahkeus tuntuu tekijöiden kädenojennukselta lukijalle. Sisäkannen huurre on kuin suoraan ikkunasta, ja kirjan päätteeksi näkymä tarkentuu sulavaan sohjoon. Taitto on viitseliäs. Lukujen siirtymiä rytmittävät mietityt kirjasinvalinnat, valokuvat ja ingressit. Näyttävät graafiset koirankorvat tekstinostoineen toivottavasti hillitsevät niitä, jotka tuppaavat jättämään kiusalliset käyntimerkkinsä kirjastomateriaaleihin. Kirja on painettu tukevalle, kunnolliselle paperille. Tuntuu, että kustantajakin arvostaa tällä investoinnillaan aihetta.

Tietokirjojen ja koulun lumi

Kalmari käsittelee kirjassaan lumi-teemaa monipuolisesti luonnon ja ihmisen toiminnan kautta. Tämä vaippa kattaa laajalti, mutta kinos ei ole kovin paksu. Niille, jotka kaipaavat syvällistä tietoa aiheesta, on tarjolla geofysiikan emeritusprofessori Matti Leppärannan mainio Lumen ja jään maa (Vastapaino 2021). Kirjailija Ville-Juhani Sutinen (Like 2021) puolestaan kuvaa hyisesti ympäristön ja elinkeinojen yhteentörmäyksiä teoksessaan Arktis: Likaista lunta.

Lunta sohitaan koulussakin. Perusopetuksen ja lukion maantieteessä se on sään ja ilmaston eräs elementti. Siihen palataan Suomen ja alppimaiden laviineissa käsittelemällä esiintymisalueita, mekaniikkaa, talousmerkitystä ja varautumiskeinoja. Biologiassa lumi on eliöiden ekologiaan vaikuttava merkittävä abioottinen tekijä.

Lunta, käyttöä, tutkimusmenetelmiä ja merkityksiä

Kalmarin kirjan eräs vahvuus on lumen käytön, menetelmien ja haastateltavien kietominen yhteen kokonaisuudeksi. Tutkijoiden puheenvuoroissa liittyvät toisiinsa elottoman aineen dynamiikka, ihmisen ja muiden eliöiden vuorovaikutussuhteet sekä tutkimusmetodit. Käyttäjien kertomuksissa taas korostuvat materiaalisuus ja talousnäkökohdat tai aineettomat arvot.

Kirja on myös kertomus henkilökohtaisesta, erityisestä luontosuhteesta. Se ajaa lukijaakin miettimään omaa asennettaan ja löytämään ympäristöstä se tietty asia, joka on hänelle henkilökohtaisesti tärkeä. Antautumaan sille, kuten kirjoittaja lumelleen.

On aiheellista kirjoittaa lumesta, joka on osa veden kiertokulkua luonnossa. Tämä kierto liittyy muihin keskeisiin luonnonprosesseihin, jotka määrittävät maapallon elinkelpoisuutta ihmiselle ja muille eliöille. Lumen jäljillä ottaa vastuuta yhden osasen kuvaamisesta ja merkityksen muistuttamisesta. Lumi kun voi kohta muuttua ylellisyyselementiksi, ainakin joksikin aikaa.

Arvostelu on julkaistu myös Suomen humanistiverkko Agricolassa 14.3.2022.
<https://agricolaverkko.fi/review/otteita-lumesta/>. Luettu 15.3.2022.

Pähkinänkuoressa
* Kenelle? Lumesta ja talvesta kiinnostuneelle. Ulkoilijalle, talviliikunnan harrastajalle.
* Mihin aktivoi? Huomaamaan ne monet näkökulmat, joista lunta ja termistä talvea voi tarkastella. Keksimään itse lisää merkityksiä lumelle, arvostamaan sitä, ottamaan lumi omakseen.
* Mitä merkittävää? Monipuolinen, asiantuntijahaastatteluihin ja omiin kokemuksiin perustuva ote lumeen 2020-luvun Suomessa.

Lisää aiheesta
* Kankaanrinta, Ilta-Kanerva. 2021. Esseisti kylmästä. Arvostelu teoksesta Sutinen, Ville-Juhani. 2021. Arktis. Likaista lunta. Helsinki: Like. 328 s. Espoo: Kirjala tietokirjablogi. <https://kirjala.wordpress.com/2021/03/31/esseisti-kylmassa/>.
* Latutilanne. S. a. <http://latutilanne.fi/>. Luettu 15.3.2022.
* Leppäranta, Matti. 2021. Lumen ja Jään maa. Tampere: Vastapaino. 288 s.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s