Nyt katse kohti lumesta kohoavia ruskeita korsia! Nuo rähjärangat ovatkin lajilleen tunnistettavia kasveja, joissa erottuu kukkien jäänteitä, siemeniä, lehtiä ja omanlaistaan kauneutta.
| Huhta, Ari-Pekka. 2022. Talvikasvio – Kuinka tunnistaa 175 talventörröttäjää. Ulkoasu: Mirkka Hietanen. Tampere: Vastapaino. 192 s. ISBN 9789523970106 pehmeäkantinen. |
Mielikuvissamme kasvit ovat yleensä vihreitä, reheviä ja parhaimmillaan kauniskukkaisia. Talven tullen ruohojen ja heinien maanpäällisistä osista jää jäljelle oudonnäköisiä kovia käppyröitä, ruskean ja harmaankeltaisen eri sävyissä. Niidenkin avulla kasvi on tunnistettavissa lajin tai lajiryhmän tarkkuudella. Ja taas pätenee vanha totuus: To know me is to love me – kun tutustuu, alkaa tykätä.
Talvikasvio on määritysopas, jossa alkajaisiksi luodaan yleiskatsaus ruohoihin ja heiniin talvella sekä tunnistuksen periaatteisiin. Lajiesittely etenee kasvupaikan mukaan pihoista rannoille, niityille ja metsiin. Oma ryhmänsä ovat alkutalven törröttäjät, joiden matala ja hento varsi pysyy pystyssä syyspakkasissa, mutta tuupertuu sitten pitkin maata lumikuorman alle.
Kukin kasvilaji, joskus lajiryhmä, on saanut oman sivunsa. Lajinmäärityksen kannalta keskeisiä piirteitä esitellään isolla valokuvalla. Useimmiten katse kohdistuu kukinnon osiin, joskus iso kuva esittää kasvin yleishahmoa. Pikkukuvassa nähdään kasvukauden asu, kukka tai kasvuston yleispiirteitä.
Teksti on suppea, mikä sopii kenttäoppaalle. Tärkeitä ovat talvella havaittavat, lajityypilliset piirteet, kuten kukkien jäänteitä suojelevat lehdet ja muut osat, jotka säilyvät tunnistettavina pitkään. Joissakin yksilöissä voi olla vielä jäljellä siemeniä, ja näin päästään leviämiskeinojen selvittelyyn.
Kuvauksissa on rakenteiden yksityiskohtia ja vertailuja lähilajeihin: miten erottaa toisistaan puna-ailakki ja nuokkukohokki, kyläkellukka ja ojakellukka, nurmipuntarpää ja timotei. Mukaan on ujutettu mukavia yksityiskohtia käyttötavoista ravinnoksi, mausteeksi tai rohdoksi. Erikoisuuksina niittykäenkukka viihtyy pohjaveden läheisyydessä kaivonkatsojan apurina, ja talvikasvien joukossa piileksii mytologinen hirviö tai harrastajan elämyskasvi, joka on nähtävä ainakin kerran.
Verkon karttapalveluista tuttu paikanmerkki siirtää huomion esiintymisalueisiin ja kasvupaikkoihin. Kolme luettelomerkkiä sisältää lisää yksityiskohtia kuten levinneisyyshistoriaa ja tieteellisen nimen taustaa. Mukana on esimerkiksi tuttu ristikukkainen Capsella bursa-pastoris, eli paimenen lipastomainen pikkulaukku, kotoisammin lutukka.
Dosentti, FT Ari-Pekka Huhta on Oulun yliopiston kasvimuseossa jatkuvasti tekemisissä kasvien kanssa, ja talventörröttäjät ovat kiinnostaneet häntä vuosikausia. Kiinnostuksen hedelmänä syntynyt Talvikasvio (2022) rakentuu edeltävän Talventörröttäjät (2015) -kirjan pohjalle.
Kirjasta huokuu asiantuntemus ja kiintymys talvikasveihin. Siitä kertovat lukuisat täsmäkäsitteet ja ilmaisut majesteetillisista, kuninkaallisista, komeista ja näyttävistä lajeista. Lisäksi kirjoittaja viljelee hauskoja sanoja, vaikkapa mullas, niitytys ja kasvittaminen.
Eloisan kielen botaaniset käsitteet, kuten puolipiilijä tai polemokori ovat antosia asiantuntijalle, ja satunnainen harrastelija voi ne sivuuttaa. Joitakin niistä tekee mieli maistella, josko sopisivat omiksi käyttösanoiksi. Esimerkiksi monella törröttäjällä on siemenessään leviämistä auttava pappus eli lisäke, lenninsiipi tai väkänen, joka odottaa ohikulkijan osumista kosketusetäisyydelle päästäkseen tarraamaan vaatteisiin tai turkkiin ja siten matkaamaan uusille asuinalueille.
Kielenhuolto olisi saattanut parantaa tekstin luettavuutta – ja samalla typistää sen persoonallisia piirteitä. Kuitenkin oudoksuin kudos-ilmausta kasvien yhteydessä, solukko tuntuisi osuvammalta. Kirjan taskukoko pusertaa kuvat ahtaalle. Jos kuvan laatu on puutteellinen, korostuu se pienennöksen myötä, kun elementit puuroutuvat yhteen hyvälaatuisesta, kiiltopintaisesta paperista huolimatta. Valitun, pienehkön kirjasimen kanssa paperi sen sensijaan pelaa hyvin yhteen.
Talvikasvio sopii kasvien harrastelijoille, harrastajille ja ammattilaisille. Kuvat palvelevat näitä kaikkia. Tekstistä harrastelija voi valikoida kiinnostavimmat palat, asiantuntija lukee termipainotteisesti esimerkiksi lehtien ja kukintojen muotoja tai lajien lisääntymis- ja talvehtimisekologiaa.
Lajinmääritysopas istuu hyvin koulun biologian kirjastoon. Jos olisin opettaja, valikoisin kirjasta jonkin yleisen kasvin, maastosta sen edustajan ja esittelisin kasvin sekä kesäasussaan että kirjan avulla talviasussaan oppilaille. Tekisin suppean luettelon lähialueen helposti tunnistettavista törröttäjistä ja edellyttäisin jokaisen herbaariota keräävän oppilaan liittävän ainakin yhden omaansa. Myös jonkin botaanisen termin voisi selittää ja piirtää tai viitata siihen kasvissa. Näin avautuisivat vaikkapa lehtiruusuke, huiskilo, pullakko ja se sananakin mukavasti leijaileva pappus. – Yksinkertaistettuna törröttäjien ihmettely sopii myös alle kouluikäisille, varhaiskasvatukseen.
Talvikasvio rikastaa monimuotoisuuskeskustelua kiinnittämällä huomion kasveihin kylmänä vuodenaikana. Epämääräiset ruskeat törröt saavat nimen ja niistä paljastuu merkityksellisiä rakenteita. Tuossa lepäilee ihan tietty, nimellinen ravintoverkkojen tuottajavelho, joka kasvuaikanaan taitaa auringon valoenergian muuttamisen kemialliseksi energiaksi meille kuluttajille. Tähän elintärkeään taituriin kannattaa tutustua myös talviasussa.
Pähkinänkuoressa
* Kenelle? Ulkoilijalle, kasviharrastajalle, puutarhurille, luontokuvaajalle, biologille, lasten vanhemmille.
* Mihin aktivoi? Kiinnittämään huomiota ruohoihin ja heiniin talvella, katsomaan yksityiskohtia, kuten hedelmiä ja siemeniä, miettiään leviämistä. Määrittämään lajeja ja lajiryhmiä. Valokuvaamaan. Nauttimaan talvikasveista.
* Mitä merkittävää? Pioneerimainen suomalainen talvikasvio.
Kirjala 