Maailmanluokan pianisti Khatia Buniatishvili

Khatia Buniatishvili Tsinandali, Georgia 2017. Arte. Luettu 15.10.2018.


48 Stunden in Georgien mit Khatia Buniatishvili und Zubin Mehta. Arte Sonntag 14.10.2018.


Saksalais-ranskalainen televisiokanava Arte teki sen taas: tarjosi sunnuntaina 14.10.2018 musiikkiohjelman, joka oli näkökulmaltaan tuore, asetelmaltaan kiehtova ja lopputulokseltaan huikea.

Nuori nainen harjoittelee Robert Schumannin pianokonserttoa A-molli opus 54 kapellimestarin johdolla. Toisinaan harjoituksessa on mukana orkesteri, toisinaan ollaan kahden. Kuvat soljuvat toisiaan seuraten musiikin ehdoilla, harjoituksen kokoonpanolla ei ole merkitystä. Puhutaan säveltäjän ominaislaadusta, kappaleen sisällöstä ja sen tulkinnasta.

Maestro Zubin Mehta ja georgialainen pianisti Khatia Buniatishvili ovat joka solullaan, sormenpäitään myöten muusikoita. Mehta ohjailee lempeästi nuorta naista, joka ikänsä puolesta voisi olla hänen lapsenlapsensa. Muusikkoina vanha ja varsa ovat kuitenkin lähellä toisiaan. Vaikka Mehta onkin ohjaajan roolissa, hallitsee myös Buniatishvili tilanteen täysin. Hän reagoi salamana Mehtan tulkintatoiveisiin ja tekee omia ehdotuksiaan. Kieli on yhteinen, kumpikin ymmärtää toisiaan puolesta sanasta. Vuonna 1987 syntynyt mademoiselle – hän on myös Ranskan kansalainen – on tehnyt jo mittavan uran ja kiitää ympäri maailmaa ilahduttamassa yleisöä.

Ollaan Kaukasuksella, Georgiassa, siis Euroopan ja Aasian rajamailla, historiallisessa Tsinandalin kylässä. On keskileveyksien kuuma kesä, ja Israelin filharmonisen orkesterin muusikot ovat harjoituksissa shortseissa ja muissa helleasuissa, kun suoraan kesämökiltä tulleina. Soitossa ei kuitenkaan ole tietoakaan lomavireestä, sävelvuo etenee kurinalaisesti ja määrätietoisesti huippuammattilaisten eetoksella. Jokainen heistä on taiteilijana solistimuusikon tasoinen.

Rinnan harjoitusten kanssa rakennetaan esiintymislavaa. Vanhan viinikellarin seinänjäänteiden jatkeeksi nousee orkesterin esiintymislava ja katsomo. On kiire saada aikaan valmista Tsinandalin musiikkifestivaalin lähtölaukausta varten.

Esiintymislava odottaa valmiina raunioseinien sisäpuolella Kaukasuksen silkinmustassa yössä. Maestro Mehta nuortuu vuosia frakissaan, ja sensuellilla Buniatishvililla on rubiininpunainen klassinen iltapuku, jonka drapeerattu silkki ja decoltee ovat kuin luodut nuorelle vartalolle. Vieraiden asut hohtavat yhtälailla, voin melkein kuulla niiden hillityn kahinan ja tuntea ilmassa leijuvan kevyen hajuveden. Näyttämön takana läheiset, etunenässä taiteilijan Natalie-äiti, antavat pianistille vielä viimeiset, kannustavat syleilyt.

Itse esityksessä Khatia Buniatishvilin sormet kiitävät, pomppivat ja iskevät kosketimilla. Sävelet kietoutuvat toisiinsa legatolla, toisinaan ne hypähtelevät pizzicatolla näppäiltynä, tai kiihtyvät hurjaan crescendoon. Taiteilijan silmät vaipuvat tuon tuostakin kiinni, mustat kiharat valuvat kasvoille, ja seuraavassa hetkessä sormet jo iskevät erehtymättömän tarkasti koskettimiin kuin saaliinsa kimppuun. Väliin Buniatshvili heläyttää ilmoille hurjan akordin, jonka lopuksi hänen sormensa, koko kyynärvarsi kimpoavat Steinwayn koskettimilta ilmaan kuin äänten voiman nostattamina. Taiteilijan hurmio on käsin kosketeltavaa kuvaruudun takaakin katsottuna.

Taustalla on huikea musikaalinen ja kinesteettinen lahjakkuus. Olivatko paikalla hyvät haltijat, kun tämän yksilön muodostumiseen johtaneita perintötekijöitä elämän alkulotossa arvottiin? Soluihin ovat päätyneet maksimaalisen musikaalisuuden geenit. Sormien ja koko käsien liikkeiden hallinta on ilmiömäisen nopeaa, akrobaattisen notkeaa ja tarkkaa. Kun lahjakkuus ei kuitenkaan yksinään riitä on tarvittu sitkeyttä sen harjoittamiseen ja otollisia olosuhteita: kannustusta, tukea, opettajia, sattumiakin. Näin on muodostunut maailmanluokan tähti.

Schumannin pianokonserton esitys oli huikean kaunis ja taitava, suosionosoitukset sen mukaiset. Itse olen parintuhannen kilometrin päässä, ja esityskin on tallenne yli vuoden takaa, mutta etäläsnäolo ylittää fyysisen ja ajallisen eron rajat: siirryn tunnelmasta ja rytmistä toiseen musiikin mukana, huokaan, nyökkään ja näppäilen kuin osana sitä. Kiitän. Etsin verkosta taiteilijan kotisivut. Liitän hänet seurantalistalleni. Vaivun sunnuntain täyteläiseen euforiaan.

Lisäys 13.2.2019. Khatia Buniatishvili konsertoi Turun musiikkijuhlilla 12.8.2019. Ohjelmiston nimetkin saavat sydämen lyömään nopeammin, esimerkiksi Erlkönig, Ständchen ja Unkarilainen rapsodia.

Pähkinänkuoressa
Kenelle sopii? Klassisen musiikin ystävälle.
Mihin aktivoi? Kuuntelemaan Buniatishvilin esityksiä, seuraamaan taiteilijan uraa, matkustamaan hänen konsertteihinsa.
Mitä merkittävää? Huippulahjakas nuori maailmanluokan tähtipianisti.

Aiheesta enemmän
48 Stunden in Georgien mit Khatia Buniatishvili und Zubin Mehta. 2018. Strassburg: Arte. <https://www.arte.tv/de/videos/077384-000-A/48-stunden-in-georgien/>. Luettu 15.10.2018.
● Khatia Buniatishvili. 2009–2018. <https://en.wikipedia.org/wiki/Khatia_Buniatishvili>. Luettu 15.10.2018.
● Khatia Buniatishvili. S. a. Berlin: Giraffentoast. <http://www.khatiabuniatishvili.com/>. Luettu 15.10.2018.
Turun musiikkijuhlat. 2019. <http://www.turunmusiikkijuhlat.fi/>. Luettu 12.2.2019.

Kiinnostavatko nämä?
Lang Lang, Versailles. Osallistuvaa havainnointia.
Lampila, Raija. 2016. Ralf Gothonin soiva elämä. Helsinki: Teos.

1 Comments

Jätä kommentti