Tuntuu hienolta sormeilla kotiseudun kartanohistoriaa: kulttuurimaisemia, arkkitehtuuria ja ihmiskohtaloita. Yllä leijuu kuitenkin ahdistava, musta pilvi: kadonneita liki kaikki.
Gestrin Tryggve, Henttonen Maarit, Sahlberg Marja & Vilja Jyri (tekstit); Laakkonen Satu (tekstitoimitus). S. a. Espoon kadonneita kartanoita. Försvunna herrgårdar i Esbo. Käännökset ruotsiksi: Tryggve Gestrin ja Anna Wilhelmsson. Graafinen suunnittelu: Pekka Oikarinen, MoodsInnova Oy. Espoo: Espoon kaupunginmuseo, Esbo: Esbo stadsmuseum. 119 s.
Kun Espoossa vielä 1800-luvulla kukoisti lukuisia kartanoita, voi paikalla 2010-luvulla olla ajoramppi, kauppa, sairaala tai kirkko. Kartanosta muistuttaa kenties kivijalka, talousrakennus, istutusten rippeet, yksinäinen hautakivi. Hävitys toteutettiin 1960–1980-lukujen rakennemuutoksessa ja kasvuhuumassa.
Espoon kadonneita kartanoita -teos perustuu Espoon kaupunginmuseossa vuonna 2014 järjestettyyn näyttelyyn. Alussa kuvataan kartanoita yleisellä tasolla: tyyppejä, sijainteja, puistoja, työntekijöitä ja isäntäväen elämää. Erityisen kiinnostava osuus muodostuu kartanoiden katoamiseen johtaneista tekijöistä. Suurimman osan kirjan sisällöstä käsittää kahdeksan kartanon kuvaus: Leppävaaran Alberga, Laaksolahden Dalsvik, Suomenojan Finno, Friisilän Frisans, Niittykummun Gräsa, Jorvin Jorv, Otaniemen Otnäs ja Järvenperän Träskända. Kirjan päättää yhteenveto rakennusten kulttuurihistoriallisesta merkityksestä.
Kukin kohde esitellään kertomalla kartanon vaiheet, katoaminen ja mitä kartanosta on jäljellä – kuvatuista kohteista pari on vielä paikoillaan. Otsikkona Kartanon katoaminen tuntuu eufemistiselta, ikään kuin rakennus voisi itsestään haihtua ilmaan. Kyllä ’katoaminen’ on johtunut omistajien tietoisista, arvoperustaista päätöksistä ja radikaaleista käytännön toimista puskutraktoreilla. Omistajia ovat olleet Espoon kaupunki, pankit, perikunnat ja yksityishenkilöt.
Kartanoiden hävittäminen on surkeaa luettavaa. Taustalla väikkyy yhteiskunnan rakennemuutos ja pääkaupunkiseutuun kohdistunut kasvupaine. Perikunnat vieraantuivat juuristaan, työvoimakustannukset kasvoivat, eikä kartanon pitoon ollut enää varaa. Samalla yltyi yhteiskunnan maan nälkä: sitä tarvittiin kasvavaa väestöä ja palveluja varten. Kunnon materiaaleista huolella ja hyvällä maulla rakennetut arvorakennukset murskattiin maan tasalle. Satunnaisesti vain päällimmäiset katteet, parhaat ikkunalasit tai muut helposti irrotettavat elementit otettiin talteen. Se, mikä oli vuosien kuluessa pieteetillä rakennettu kestämään miespolvia jyrättiin hetkessä pillarilla jätekasaksi.
Kotiseutunäkökulmasta häpeällinen oli erityisesti Gräsan kartanon hävittäminen. Paikalle rakennettiin Olarin kirkko, ihmisten keskelle, teollisuusalueen reunaan ja huoltoaseman takapihalle. Jugendkartanon muinaisen lehmuskujanteen reunustama kirkkotie voi kuitenkin tuntua raskaalta askeltaa, penkki painaa pakaroita ja kellojensoitto särähtää korvaan.
Toinen kirjassa kuvattu 1970-luvun ruma tarina on Jorvin kartanon kohtalo uutta aluesairaalaa rakennettaessa. Suunnitteluohjeissa kehotettiin ottamaan kartanon säilyttämismahdollisuus huomioon. Toteutussuunnitelmaa valittaessa jätettiin tällainen hentomielisyys sitten romukoppaan.
Suomenkielinen teksti kulkee kirjassa näppärästi ruotsinkielisen rinnalla, kumpikin omalla palstallaan. Kuvatekstit ovat joskus ylimalkaisia; pelkän toteamuksen sijaan olisi ollut mukavaa lukea muutaman valikoidun sanan kuva-analyysiä esimerkiksi arkkitehtuurista, kartanoelämän symboleista tai työnteon luonteesta.
Kuvitus on kartanokirjassa merkittävässä roolissa. Vanhojen valokuvien tyypillinen epätarkkuus korostaa niiden autenttisuutta. Suppeaan kirjaan on saatu mahtumaan kiitettävästi kuvia kartanoiden eri vaiheista, loistosta rapistumiseen, purkuun ja raunioihin saakka. Saman kuvan käyttö kahteen kertaan tuntuu turhalta, kuvissa olisi otaksuttavasti ollut valinnan varaa.
Kun kerrotaan alueellisesta muutoksesta, tuovat kartat tämän havainnollisimmin ilmi. Ennen – jälkeen -karttoja on mukavasti jokaisen kartanon yhteydessä. Vanhat, käsinpiirretyt tiluskartat hivelevät silmää estetiikallaan ja ovat yleensä lähtökohtaisesti tarkkoja. Karttaparien esittäminen edellyttäisi kuitenkin kartografista asiantuntemusta. Varsin hyödyllistä olisi ollut sijoittaa tekstissä mainitut nykykohteet kartalle, esimerkiksi Gräsan kartanon säilyneet talousrakennukset.
Monipuolisia lähteitä hyödyntävän kirjan toteuttaminen on vaativaa. Vanhojen karttojen yhteydessä lähteitä on mainittu, mutta kiireessä ne voivat jäädä ylimalkaisiksi. Kun hakupalvelut näyttävät itsekullekin linkkejä aikaisemman hakuhistorian mukaan, voi osuvia linkkejä tarjoutua hanakammin museoalan ammattilaisille kuin satunnaisille selaajille. Lopputuloksena kiinnostavien alkuperäismateriaalien jäljittäminen tulee aiheen sytyttämälle lukijalle työlääksi ja sattumanvaraiseksi.
Espoon hävitetyt kartanot on tärkeä aihe, ja raunioille on saatu aikaan tämä kulttuuriteko. Kirjan lopussa museon asiantuntijat vetoavat päättäjiin säilyttämisen puolesta, jottei tällaista kirjaa tarvitsisi enää tehdä. Espoon kadonneita kartanoita saa sijansa rakennushistorian säilyttämisen puolustuksena.
Pääkaupunkiseudun kaavoituskeskusteluissa viheralueet tai matalat kiinteistöt nähdään usein vain tiivistyvän yhdyskuntarakenteen aluereservinä. Vuonna 2019 Espoossa keskustellaan muun muassa arkkitehti Aarne Ervin suunnitteleman Tapiolan uimahallin (1965) säilyttämisestä tai purkamisesta ja Karhusaaren arvorakennusten uhkista. Millaisen kulttuuripoliittisen suuntauksen ansioluetteloon niiden kohtalo päätynee? Arvot ja kansalaisliikkeiden keinot ovat tänä päivänä toisenlaiset kuin puoli vuosisataa sitten. Valta kuuluu jokaiselle meistä siinä määrin kuin haluamme sitä itsellemme ottaa – ja siinä määrin kuin haluamme sitä edustajillemme demokratian valinnoissa luovuttaa.
Pähkinänkuoressa
● Kenelle? Espoolaiselle, pääkaupunkiseudun asukkaalle; rakennushistoriasta, kulttuurihistoriasta ja sivistyksestä kiinnostuneelle.
● Mihin aktivoi? Käymään kartanoiden sijaintipaikoilla, etsimään niiden jäänteitä, muodostamaan oma näkemys kulttuurihistoriallisten muistomerkkien kohtalosta. Tutkimaan kaavoituskatsauksia ja karttoja. Osallistumaan kaavoitukseen osallisena, ennakoiden ja eturintamassa. Valitsemaan luottamushenkilöt omien arvojen mukaan.
● Mitä merkittävää? Minihistoria kahdeksasta espoolaiskartanosta, joista useimmat on hävitetty 1900-luvun lopulla.
Lisää aiheesta
● Espoon kaavoituskatsaus 2018. 2018. Espoo: Espoon kaupunki. <https://www.espoo.fi/materiaalit/asuminen_ja_ymparisto/verkkolehti/Kaavoituskatsaus-2018/>. Luettu 6.1.2019.
● Espoon kartanot ja huvilat. S. a. Espoo: Tony Hagerlund. <http://www.hagerlund.net/fi/kokonaisuudet/espoon-kartanot-ja-huvilat>. Luettu 6.1.2019.
● Europa Nostra Finland. 2019. Tapiolan uimahalli on valittu Suomen uhanalaisimmaksi kulttuuriperintökohteeksi. Helsinki: Europa Nostra Finland ry. <http://www.europanostra.fi/tapiolan-uimahalli-on-valittu-suomen-uhanalaisimmaksi-kulttuuriperintokohteeksi/>. Luettu 5.4.2019.
● Kaavoitus. S. a. Espoo: Espoon kaupunki. <https://www.espoo.fi/fi-FI/Asuminen_ja_ymparisto/Kaavoitus>. Luettu 6.1.2019.
● Laki rakennusperinnön suojelemisesta 4.6.2010/498. 2010. Helsinki: Ympäristöministeriö, Finlex. <https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2010/20100498>. Luettu 6.1.2019.
● Maankäyttö- ja rakennuslaki 5.2.1999/132. 2000. Helsinki: Ympäristöministeriö, Finlex. <https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990132>. Luettu 6.1.2019.
● Pekkanen, Johanna & Heininen, Virve. 2013. Kuninkaankartanosta kaupungiksi: viisi vuosisataa espoolaiselämää. Helsinki: AtlasArt.
● Tapiolan uimahalli on valittu 14 uhanalaisimman eurooppalaisen kohteen luetteloon. 2019. Helsinki: Europa Nostra Finland ry. <http://www.europanostra.fi/tapiolan-uimahalli-on-valittu-14-uhanalaisimman-eurooppalaisen-kohteen-luetteloon/>. Luettu 3.2.2020.
Kirjala 
Kiitos hyvästä arvostelusta ja tärkeän asian esille tuomisesta! Kirjoitit tuolla ylempänä: ”Valta kuuluu jokaiselle meistä siinä määrin kuin haluamme sitä itsellemme ottaa – ja siinä määrin kuin haluamme sitä edustajillemme demokratian valinnoissa luovuttaa.” Pro Karhusaari -yhdistys taistelee Karhusaaren huvilan ja sen talousrakennusten puolesta, että paikka säilyisi avoimena virkistysalueena kuntalaisille ja saaren rakennukset entisöitäisiin entiseen loistoonsa. Pelottavaa on epäilys siitä, kuinka pitkälle Espoon kaupunki on suljettujen ovien takana päättänyt paikan avaamisesta uudisrakentamiselle. Osa kaupungin virkamiehistä lobbaa uudisrakennushanketta julkisesti. Laitan linkin kuntalaisaloitteeseen myös tänne, jos joku espoolainen haluaa allekirjoittaa https://www.kuntalaisaloite.fi/fi/aloite/6610?fbclid=IwAR3Ru5s8p_jqXYIRDCuX9WlwjxcjP0ot8mns1lvtX2aSOdGoSr87hOdXO38
TykkääTykkää
Kiitos tärkeästä kommentista. Espoon Karhusaari tulee todellakin säilyttää nykyisellään, eikä jyrätä sitä uudisrakentamiselle. Me jokainen voimme vaikuttaa asiaan allekirjoittamalla kuntalaisaloitteen.
TykkääTykkää