Päivälehden henkilöuutiset voivat johtaa hienojen kirjallisuuselämysten pariin. Niin kävi professori Liisa Simolan (1938–2023) kuolinilmoituksen kohdalla 26.2.2023, kun muistosäkeenä siteerattiin Carmen Bernos de Gasztoldin Villivuohen rukous -runoa (1965).
| de Gasztold, Carmen Bernos. 1965. Ääniä Nooan arkista (Prières dans l’arche, 1962). Suom. Rauni Turkia. Kuv. Osmo Visuri, kansi Jorma Piiroinen. Helsinki: Suomen Kirkon Sisälähetysseura. 65 s. de Gasztold, Carmen Bernos. 1968. Eläinten kuoro (Choral de bêtes, 1965). Suom. Rauni Turkia. Kuv. ja päällys B. Temple. Helsinki: Suomen Kirkon Sisälähetysseura. 64 numeroimatonta sivua. |
”Herra, anna minun minun elää mieleni mukaan!
Minulla täytyy olla vähän hurjaa vapautta,
vähän sydämen hurmiota
ja tuntemattomien kukkien outoa makua.”
—
Carmen Bernos de Gasztold (1919–1995) oli ranskalainen runoilija, joka eli aikuisuutensa sisämaan benediktiiniläisluostarissa. Esikoisteos Priéres dans l’arche (1955) käännettiin vuonna 1962 suomeksi nimellä Ääniä Nooan arkista Sisälähetysseuran kustantamana. Vuonna 1965 seurasi Choral de betes, suomennettuna Eläinten kuoro (1968).
Runoja on kiitetty vähäeleisyydestä ja yksinkertaisesta sanomasta – ja moitittu samoin perustein. Monia on myös sävelletty. Käännöksinä ne levisivät maailmalle. Suomennokset laati kehitysyhteistyön asiantuntija Rauni Turkia (1926–2017), joka tunsi Frankofoniaa. Hän kävi tapaamassa de Gasztoldia tämän kotiluostarissa 1960-luvulla.
Teosten rukouksissa eläin puhuu oman lajinsa tarpeista. Useimmat ääntelijät ovat nisäkkäitä, lintuja on kymmenkunta, mutta matelijoita, sammakkoeläimiä ja kaloja kutakin vain yksi laji. Nooan arkin eläimet ovat pääosin kotieläimiä ja lemmikkejä. Joitakin niistä täsmennetään: pieni porsas, pieni aasi, nuori varsa, vanha hevonen. Eläinten kuoro -kokoelma kurottaa selkärangattomien ryhmiin mainiten esimerkiksi meritähden ja osterin. Nisäkkäinä on villieläimiä kuten gaselli, karhu ja majava.
Teksteissä huokuu empatia uupuneita ja alistettuja, vaikkapa vetojuhtaa ja kultakalaa kohtaan. Pappi ja kirjailija Jaakko Haavio piti Eläinten kuoron esipuheessa (1968) kokoelman jokaista säettä pienenä taideteoksena. ”Runoilijan hengenlaatu on ranskalaisen älynvoittoinen, teräväsilmäinen ja sulavaliikkeinen, kultivoitu mutta samalla mitä herkimmin myötätuntoinen, rakastava ja rakastettava.” … ”Runoilijatar on tavoittanut sekä mysteerin että valon ja ihmeellisen, taivaisen sulon säkeisiinsä.”
Molemmat teokset ovat kirjahyllyni kiintotähtiä, omistuskirjoituksin ja päivämääränä 24.12., kauan sitten. Haavion tavoin näen de Gasztoldin teksteissä lajityypillisten tarpeiden ja toiveiden rinnalla panteistisiä huokauksia meiltä kaikilta, lajista riippumatta.
de Gasztold nimesi aikanaan Rauni Turkialle Villivuohen rukouksen omaksi mielisäkeekseen. On helppo olla runoilijan kanssa samaa mieltä tekstin ilmaisuvoimasta ja painokkuudesta. Ehkä myös edesmenneen emeritan kanssa, jonka yhteyteen runo oli valikoitunut, sillä siinähän kaikuu tutkijan tiedonjano ja riemu kun hitunen luonnon rakenteista ja mekanismeista antautuu etsijälleen. Sen myötä henkilöilmoitus sai siivet kasvaen eräänlaiseksi epitafiksi, ja omissa muistoissani Helsingin yliopiston valkotakkinen kasvifysiologi muuttui merkitykselliseksi persoonaksi.
—
”Mutta minä, minä haluan ponnahtaa suoraan sinun luomistekojesi ytimeen asti,
ylittää kuilusi,
ja sitten, suu täynnä yrttejä joilla ei ole nimeä,
vavista seikkailun ilosta
maailman huipulla!”
de Gasztold 1965, 51. Suom. Rauni Turkia.
Pähkinänkuoressa
* Kenelle? Luontorunojen ystävälle. Tutkijalle.
* Mihin aktivoi? Katsomaan entistäkin tarkemmin muunlajisia, miettimään niiden tarpeita, luonnon kokonaisuutta ja ihmisen osaa siinä.
* Mitä merkittävää? Luomakunnalle äänen antaneen runoilijan merkkiteoksia 1900-luvun puolivälistä.
Lisää aiheesta
* Simola, Liisa. 1987. ”Ja päivikki, mi päivän kanssa nukkuu”: kukat Shakespearen näytelmissä. Tiede 2000 7 (7), 12–15.
Kirjala 