Laaksonen, Lasse. 2017. Viina, hermot ja rangaistukset: Sotilasylijohdon henkilökohtaiset ongelmat 1918–1945. Jyväskylä: Docendo. Kansi: Pekka Sell. Kartat: NotePad Ay. Taitto: Keski-Suomen Sivu Oy.
Esittely on kirjoitettu kustantajan lähettämästä kappaleesta.
Kirja on niin jykevä, että se koverrettuna sopisi vaikka salapullon kätköpaikaksi. Viinaa tämä pakkaus sisältääkin, runsain mitoin. Kyseessä on Suomen sotahistorian dosentti Lasse Laaksosen tutkimusperustainen tietokirja itsenäisyyden ajan sotien ylijohdon ongelmista, jotka liittyivät alkoholiin ja ihmissuhteisiin.
Laaksosen kirja kuuluu sotia yksilötasolla analysoivaan lajityyppiin, joka käsittelee tähän asti vaiettuja ilmiöitä. Tällaisia ovat esimerkiksi seksi (Näre 2016), mielenterveys (Kivimäki 2013) ja epäsotilaallinen käytös yleensä (Näre & Kirves 2008). Samalla kirja tuo uuden näkökulman tarkkaan kaluttuihin henkilöhistorioihin eversteistä kenraaleihin ja itse marsalkkaan saakka.
Rakenteeltaan kirja muodostuu viidestä, aikajärjestyksessä etenevästä jaksosta itsenäisyyden alkuvuosista rauhanaikaan. Näiden sisällä on parikymmentä temaattista lukua, joiden aiheet ovat valikoituneet aineiston perusteella – tutkimustulos jo sinänsä tekijän mukaan. Lukijaa kuljetetaan esimerkiksi jääkärikenraalien kiirastulesta Taipaleelle ja Vuosalmelle, salonki- ja jätkäupseerien välisiin jännitteisiin, Viipurin menetykseen ja marsalkan uran loppuvaiheisiin.
Käsitellyt ongelma-aineet on rajattu alkoholiin, muut piristeet ja puudutteet jäävät tarkastelun ulkopuolelle. Lähteet ovat olleet hajallaan kuin kulkijapojan leipä, ja kunnollista informaatiota on löytynyt mutkien takaa. Kun kirjoittaja sitten on äkseerannut ja kuulustellut lähteitään, syntetisoinut niiden sanomaa ja karsinut ristiriitoja, on kansien väliin saatu aivan uutta tietoa. Ydinlähteistä ja murusista on rakennettu mehevä kattaus: herkullinen, usein surullinen ja traaginenkin. Keltaisen lehdistön tasoista tarinaa kirjasta on kuitenkin turha hakea, kyseessä on sujuvan luettavaksi muokattu tutkimuskertomus.
Keisarit esiintyvät kirjassa vaatteissa ja ilman vaatteita. Sotilasjohdon hierarkian huippu asettuu uuteen valoon, kun Laaksonen näyttää everstejä ja kenraaleja kaikessa raadollisuudessaan. Monella on niskassa hirvittävä ammatillinen, sosiaallinen ja henkilökohtainen paine, usein myös julkisuus. Kriisiaikoina arvostettiin miehiä, jotka eivät solmineet alaisiinsa läheisiä suhteita vaan noudattivat sodan lakeja ilman turhia tunnontuskia, myös toivottomissa tilanteissa. Esimiehet odottivat tulosta ja kansa ihmeitä. Johtajien hermot olivat äärimmillään, ihmiset murtuivat paineeseen tai repesivät ylilyönteihin tilanteen lauettua. Jälkikäteen johtajat saattoivat hakea syntipukkeja epäonnistumisiin sopivista alaisista. Ei siis ihme, jos siinä tilanteessa otettiin kokovartalopuudutus jo ihan oman mielenrauhan vuoksi. Näin esille nousee ihmisluonnon pimeimpiin komeroihin tukahdutettuja virityksiä. Laaksonen siis näyttää everstit ja kenraalit ihmisinä, pohjamutiaan myöten.
Aiheesta johtuen teksti sisältää asiakirjoihin perustuvia, negatiivisia laatusanoja ja käsitteitä: johtaja voi olla arka, saamaton, kyvytön tai luonnevikainen, ja ilmassa leijuu kosto, vihanpito tai katkeruus. Ahdistukseen saatetaan ryypätä kaksin käsin. Mutta kun aineisto tällaista sisältää, niin sitten niitä ilmaisuja on käytettävä.
Marsalkan persoona saa uusia vivahteita, eivätkä ne ole aina positiivisesta päästä. Mutta muistettakoon että tsaarin ratsuväkiupseeri joutui moderniin sodankäyntiin, johon hänen koulutuksensa antoi valmiuksia vain puutteellisesti. Laaksonen kuvaa esimerkeillä Marsalkan yksilövetoista johtamistyyliä ja tekee siitä yleistyksiä. Suorasukainen kieli sisältää vivahteikkaita, aikasidonnaisia ilmauksia.
Vertailukohdiksi ylijohdon alkoholiongelmiin tarjoutuvat Ville Kivimäen (2013) kuvaamat sotilaiden henkisen tasapainon järkkymiset. Nämä saattoivat koskettaa miesjoukkojakin kun taas johtajien alkoholin väärinkäyttö oli enemmän yksilöongelma. Laaksosen näkemys johtajien ryyppäämisen ja sotilaiden mielen järkkymisen keskinäisestä painoarvosta on luettavissa kirjassa. Käytettävissä olevat henkilöresurssit ja toisaalta ongelman seurausten laajuus, kauaskantoisuus ja kerrannaisvaikutukset ratkaisivat myös korkeimman sotajohdon suhtautumisen näihin kahteen.
Tiiliskivessä on käsitelty henkilökohtaisia ongelmia 650 sivun verran. Tapahtumien intensiteetti imee lukijan mukaansa, ja tutkimuskohteisiin suhtaudutaan aina korrektisti, tilanteen mukaisella tyylillä. Näin motitettu lukija haluaa tietää aina vaan lisää: mitä Mala, Pappa, Sota-Kalle ja Ukko nyt puuhaavat? Asia on kuitenkin sen verran rankkaa, ettei Urho-luokan kirja ole mikään yhden illan juttu, pala kerrallaan tämä on luettava.
Tässä kirjassa, jos missä, erityisen tärkeitä ovat Sisällys, Saatteeksi ja Johdanto sekä lopun Johtopäätökset. Kunnioitettavan paksua kirjaa ei tarvitse ottaa sivu sivulta suoritettavana historian kurssina. Kirjaa voi lukea myös luvun kerrallaan, jolloin käsitellyksi tulee tietty teema muutaman avainhenkilön näkökulmasta. Vielä tarkemman sektorin voi avata tarkastelemalla hakemiston avulla yksittäisen toimijan henkilöhistoriaa.
Kukin lukija suodattaa kirjan informaatiota oman näkökulmansa mukaan. Päällimmäisenä lukijajoukkona lienevät sotahistorian asiantuntijat, mutta kirja antaa paljon myös historian harrastajalle. Itsenäisyyden ajan historian perustiedot auttavat ymmärtämään tarinaa. Niiden taustoittamisen rinnalla tarjolla on ylijohdon rikasta ihmissuhdekuvausta ja yksilöiden persoonan luonnehdintaa. Näin yhtä tarkastelutasoa tarkentamalla ja muita tasoja vastaavasti himmentämällä lukijalla on monia mahdollisuuksia tyydyttää tiedonhaluaan.
Graafiset elementit luovat kirjan ulkonäön. Kookas kirjasin, isot välistykset ja sitaattien kavennettu palsta vaativat paljon tilaa, joten sivuja on runsaasti. Tällaisilla tekstimassoilla pienelläkin yksikkökohtaisilla hienosäädöillä päästäisiin huomattaviin volyymisupistuksiin ilman että luettavuus kärsii vaan jopa paranee.
Kuvia ja karttoja kirjassa on mukavasti muttei mitenkään ylenmäärin. Kun monet luvut koostuvat parista avainhenkilöstä, on näiden valinta luvun alkukuviin itsestään selvää. Huolella valikoidut kartat ovat tuiki tarpeellisen informaatiomuoto alueellisen ilmiön kuten sodan kulun ymmärtämiseen. Karun synkkä kansi, sen leijonamies kauluslaattoineen ja vuosien veriroiskeineen osoittaa kertaheitolla kirjan aiheen.
Lähdeviitteet sijoittuvat kunkin sivun alalaitaan. Sieltä lukija voi heti valita kannattaako lähteä etsimään täsmälähdettä paksun kirjan lopun syövereistä.
Henkilöhakemiston ansiosta lukija voi tutustua yksittäisen toimijaan. Asiahakemisto olisi ollut palvelus lukijalle, joka nyt joutuu valikoimaan kiinnostavimpia teemoja sisällyksen varassa.
Merkittäväksi kirjan tekee huolellinen tabujen käsittely, jolla Laaksonen avaa sotilasjohdon tekemien ratkaisujen taustoja. Aikaisemmin voitoiksi tai tappioiksi luokitellut tulokset saavat uuteen ymmärrykseen perustuvia sävyjä. Sankareiksi kanonisoidut johtajat murenevat mosaiikiksi ja epäonnistujat niinikään rikastuvat henkilökuvaltaan. Ikoneista tulee eläviä ihmisiä. Tämä auttaa suhteuttamaan yksittäisten johtajien virheet ja heikkoudet historialliseen kokonaisuuteen. Monipuolisilla ansioillaan teos sijoittuu tietokirjana kenraaliluokkaan.
Kiinnostavatko nämä?
Kivimäki, Ville. 2013. Murtuneet mielet: Taistelu suomalaissotilaiden hermoista 1939–1945. Helsinki: WSOY.
Näre, Sari. 2016. Sota ja seksi: rintamamiesten seksuaalikerrontaa talvi- ja jatkosodan ajalta. Helsinki: Tammi.
Näre, Sari & Kirves, Jenni (toim.) 2008. Ruma sota: Talvi- ja jatkosodan vaiettu historia. Helsinki: Johnny Kniga.
Raunio, Ari & Kilin, Juri. 2008. Jatkosodan torjuntataisteluja 1942–44. Helsinki: Karttakeskus. Karttapiirrokset: Mikko Lantz.
Raunio, Ari & Kilin, Juri. 2010. Talvisodan taisteluja. 3., korjattu painos. Helsinki: Karttakeskus. Karttapiirrokset: Mikko Lantz.
Kirjala 