Henttonen, Heikki. 2018. Tauteja luonnosta. Helsinki: Metsäkustannus. Ulkoasu: Taina Leino, Vitale Ay.
Luonnosta on totuttu hakemaan virkistystä, mielenrauhaa ja kauneuselämyksiä. Käsillä oleva kirja näyttää asian kääntöpuolen: luonnosta saa myös tauteja, joiden kanssa ei ole leikkimistä. Tällaisia ovat esimerkiksi bakteeriperäinen jänisrutto, ekinokokki-heisimadot, joita voi olla yhden ketun suolessa satoja tuhansia sekä kymmenien miljoonien myyrien kantamat myyräkuume-virukset.
Aihe on vakava, mutta luonnossa väijyvistä taudeista saa otteen tuntemalla niitä ja käyttämällä tutkimusperustaisia, sinänsä yksinkertaisia suojautumiskeinoja. Siis niitä lukemaan.
Kirjassa kuvataan kymmenkunta zoonooseihin kuuluvaa tautiryhmää, jotka leviävät eläinten välityksellä lajista toiseen, myös ihmiseen. Näitä ovat edellä mainittujen lisäksi esimerkiksi punkkien levittämä borrelioosi, hyttysten isännöimän viruksen aiheuttama pogostantauti, trikinelloosi, yersinioosi ja raivotauti.
Jokaisesta esitetään niiden tautiekologiaa: väli-isäntien ja isäntien elämänkulkua, tartuntatapoja, ja ihmiseen päätyneen taudin oireita, hoitokeinoja ja tapoja tartuntariskien pienentämiseen.
Kirjan kirjoittaja, tutkimusprofessori Heikki Henttonen on tutkinut pikkunisäkkäitä vuosikymmeniä Metsäntutkimuslaitoksen, sittemmin Luken leivissä.
Myyrätutkijan työ osoittautuu vaaralliseksi, sillä taudit vaanivat aluskasvillisuuden punkeissa, pikkunisäkkäiden elimistössä ja jopa ympäröivässä hengitysilmassa. Kirjoittajalla on rankkoja kokemusia monista esitellyistä sairauksista. Hän kiitää hoitoon ambulanssilla, on sairaampi kuin koskaan, pötköttää yliopistollisen sairaalan virologian osastolla, nauttii lääkkeitä, joilla (s. 88) ”kaikki rottaa pienemmät kuolevat”, saa vasta-aineselvityksiä, ja lopuksi kiitelee elinikäisestä vastustuskyvystä, eli ajokortista myyrätutkijan ammattiin.
Henttonen ripottelee tutkimusfaktan joukkoon mehukkaita sattumuksia eri puolilta maailmaa, keventämään rankkaa aihetta. Hän kuvaa esimerkiksi, miten selvitään kunnialla jos arojen isäntien tarjoaman tammanmaidon seassa killottaakin aasin silmä. Tai millainen grillattu rotta on turvallisin valinta trikiinitartuntaa ajatellen. Lukija pääsee mukaan myös tutkijan huippuhetkeen Huippuvuorilla (s. 105) ”What a beatiful infection”. Ja loppu onkin pienen, mutta tappavan heisimadon levinneisyyshistoriaa.
Tauteja luonnosta on hyvä esimerkki siitä, millaista käytäntöä hyödyttävää tietoa tutkimusrahoituksella saadaan aikaan, Pikkunisäkkäiden tautiekologia näyttäytyy mutkikaana, ja sen ilmiöissä on vielä paljon salaisuuksia. Samanaikainen esiintyminen ei merkitse syy–seuraus-suhdetta vaikka tiedostusvälineissä kerkeästi niin tulkitaankin. Henttonen oikoo monia julkisuudessa esiityviä virhekäsityksiä.
Informaatiota tarjotaan eri muodoissa: teksti on eloisan kompaktia ilman turhia jaarituksia, valokuvat, kartat ja digrammit ovat kauttaaltaan erinomaisia.
Kirjan nimi on onnistunut: se kertoo oleellisen, ja siinä on pystytty välttämään nykyään lähes sääntönä oleva kaksiosainen nimeke.
Lähteet ovat Henttosen hallussa, ja niitä voi häneltä tiedustella. Kuinka moni kysyy? Ne, jotka lukevat tätä kirjaa osaisivat kyllä lukea tutkimuksiakin, ja abstraktit ovat kaikkien ulottuvilla.
Loppuun olisin toivonut yhteenvetoa siitä, miten mainitut sairaudet sekä erilaiset väli- ja pääisännät toisiinsa suhtautuvat. Voisikohan sellaisen esittää taulukon muodossa?
Kirjan kohderyhmäksi asetetaan (s. 5–6) ”tavalliset lukijat”, ja kirjaa hahmotetaan ”joka ihmisen mökkikirjana”. Tekstin onkin helposti sulatettavaa, mutta paikoin tuntuu siltä että lukion biologian kurssien olisi syytä olla hallussa. Kukin voi lukea ensiksi itseä eniten kiinnostavan luvun ja jättää muut odottamaan omaa aikaansa.
Miten lukija suhtautuu tällaiseen riskivyörytykseen? Joku voi lamaantua: mitä väliä kun loisia on niin monenlaisia, ne tarttuvat monin tavoin, eikä niiden tautiekologiaa edes tunneta kunnolla. Toinen suhtautuu asiaan ylivarovaisesti: lopettaa marjojen ja sienten keräilyn sekä riistan käytön. Ja sitten se kolmas tapa: noudattaa kirjassa mainittuja yksinkertaisia ja helppoja keinoja tartuntariskin pienentämiseksi.
Luonnossa liikkujien, erityisesti metsästäjien soisi tutustuvan tähän tärkeään kirjaan, sillä esimerkiksi kaatorituaalit tai metsästyskoirien palkitseminen saavat uutta valotusta. Vapaa-ajan asuntojen omistajat saavat perusteltuja suosituksia siivouskäytäntöihin. Kirjan luettuaan jokainen luonnon harrastaja katsonee uusin silmin punkkeja, hyttysiä, pikkunisäkkäitä tai kaupan riistatarjontaa.
Zoonooseista ja niiden tautiekologiasta lukisi ilomielin lisääkin. Jäämme odottamaan professori Heikki Henttosen muistelmia.
Pähkinänkuoressa
● Kenelle? Luonnossa liikkuville, mökkiläisille, metsästäjille.
● Mihin aktivoi? Helppoihin käytännön toimiin, joiden avulla voi pienentää zoonooseihin sairastumisen riskiä. Miettimään luonnon prosessien mutkikkuutta. Arvostamaan ekologista tutkimusta.
● Mitä merkittävää? Kokeneen eläinekologin esitys tunnetuista zoonooseista Suomessa vuosituhannen taitteessa. Luonnonsysteemien monimutkaisuuden ja toisiinsa kietoutumisen kuvaus. Luonnontieteen metodin soveltaminen kenttätyöhön, tutkimuksen vaikeudet, tulosten tulkinta, tiedon suhteellisuus.
Aiheesta enemmän
● Henttonen, Heikki. S. a. Helsinki: Luonnonvarakeskus Luke. <https://www.luke.fi/henkilosto/heikki-henttonen/>. Luettu 24.09.2018.
● Ylönen, Hannu. 2018. Myyrän salainen elämä: Suomen yleisimmän nisäkkään jäljillä. Jyväskylä: Atena.
Kirjala 
2 Comments