Kaikkihan Björn Weckströmin Lapponia-korut tietävät. Mutta millainen on mies niiden takana? Onhan hän – mamma mia!
Weckström, Björn. 2018. Myyttien muotoilija: Taiteilijan omaelämäkerta. Käännös: Saija Saarela. Ulkoasun suunnittelu: Jarkko Hyppönen. Helsinki: Bazar. 255 sivua.
Näennäisesti kesyjen lukuotsikkojen alta avautuu vauhdikas ja monipolvinen elämänkierto Suomen saaristossa, Helsingissä, Italiassa, ympäri mantereita ja meriä. Ja miten mies kertookaan tarinansa: sana on hallussa, on rytmiä, jännitteitä ja aforisminomaisia mietteitä.
Vuonna 1935 syntynyt porvarisperheen pikkupoika varttuu omaperäiseksi korusepäksi ja edelleen vereväksi kuvataitelijaksi. Weckströmin kera lukija kohtaa monia tunnettuja 1900-luvun taidevaikuttajia kuten Tapio Wirkkalan, Kaj Franckin, Bertel Gardbergin, Aulis Blomstedtin ja Otto Kamun vain muutamia mainitakseni. Yksityiselämä saa vahvojen juurien jatkeeksi rosoistakin runkoa, versoja ja makeita hedelmiä.
Björn Weckströmin taitelijanlaatua leimaa monipuolisuus. Hänen visuaalinen skaalansa ulottuu koruista veistoksiin, huonekaluista maalauksiin, materiaalit metallista muoviin ja marmorista lasiin. Tuotanto sisältää klassikkokertomuksia puettuina hänen näkemiinsä muotoihin ja valitsemiinsa materiaaleihin. Myyttien muotoilija, kuten hän on kirjansa otsikkoon kiteyttänyt.
”… minua jälleen verrattiin Celliniin. Mutta ei kukaan ole koskaan uusi joku muu, kaikki me olemme sitä mitä olemme ja sitä miksi olemme tulleet.” Weckström 2018, 186,
Purjehdus on väkevä tekijä Weckströmin henkilöhistoriassa. Lapsuudesta lähtien hän sai kokeilla rajojaan purjehtiessaan poikasena pienellä avojollalla meren saaristossa.
”On olemassa varma tapa kasvattaa epävarmoja pelokkaita lapsia, ja se tapahtuu rajoittamalla heidän vapauttaan liikaa.” Weckström 2018, 238.
Myöhemmin Weckström laajensi reviiriään Atlantin ylitykseen saakka. Kirjan loppua kohti purjehduksesta kasvaa taiteilijan koko elämän symboli. Molempiin liittyy suuria riskejä ja loistavia voitonmahdollisuuksia palkintoineen. Molemmissa tarvitaan kurinalaisuutta, rohkeutta, luovuutta ja kauaskantoisia päätöksiä, yhteistyötä muiden kanssa. Molemmat tuottavat suurta tyydytystä, vievät eteenpäin ja päättyvät toivottavasti satamaan.
Taiteilijan tarina todistaa vanhan, tavallisesti muotopuolena toistetun totuuden: menestykseen tarvitaan työtä, mutta myös rutkasti rohkeutta, määrätietoisuutta ja pohjaksi räjähtävää lahjakkuutta. Lahjakkuutta usein väheksytään, se on kuin syylä, jonka kaikki kyllä aistivat, mutta josta ei ole sopivaa mainita. Jos lisäksi vielä tulee menestystä, on konflikti valmis. Yhteisö on nihkeä poikkeaville, ja sen ilmiasu on kateus.
”Minut nähtiin yksinkertaisena kultaseppänä, jolla oli korkealentoisia taiteellisia ambitioita, ja taidekouluja käymättömänä käsityöläisenä, joka luulotteli osaavansa maalata tauluja, suunnitella huonekaluja ja lasiesineitä sekä tehdä veistoksia pronssista ja marmorista. Ymmärrän heitä. En vain ymmärrä itseäni. Miksi ne kaikki kymmentuntiset työpäivät? Miksi ne riivaajat, jotka pakottivat minut tekemään kuvia?” Weckström 2018, 182.
Kieli soljuu unelmannotkeasti eteenpäin. Kumpaa pitäisi kiittää enemmän: Weckströmiä vai kääntäjää Saija Saarelaa? Molemmilla täytyy olla tähän osuutensa: kömpelöstä alkuperäisteoksesta ei loistavakaan kääntäjä saisi kunnollista uustuotetta, ja hyvänkin lähtökohdan viemiseen onnistuneesti toiseen kielimaailmaan tarvitaan ammattitaitoinen kääntäjä.
Monet kirjan runsaista valokuvista ovat taiteilijan itsensä ottamia, ja kovapintainen – vaan ei kovanvalkea – painopaperi toistaa ne kunnolla. Mutta miksi ihmeessä kuvaajatiedot on tietokirjassa toteutettu niin pienellä kirjasimella, että niitä on tuskaista lukea?
Kirjan formaatti on onnistunut ja volyymi maltillinen. Tällainen taidekirja olisi ollut helppo pilata mahtailevalla koolla, jolloin teos olisi voinut muuttua epämukavan painavaksi käsitellä. Mikroskooppisesti toteutettu henkilöhakemisto kirjassa on, mutta ei asia- tai paikannimihakemistoa, kuten mittavaan kansainvälisen uran yhteyteen hyvin sopisi. Tulivatkohan arkinrajat tai muut tekniset rajoitteet vastaan eikä niiden kanssa käynyt sovitteleminen?
Kirjan luettuani minusta tuntuu, että tunnen Björn Weckströmiä nyt taiteilijana ja ihmisenä hivenen. Katson Helsingin Kluuvikadulla, Fazerin Kahvilan edustalla lentoon pyrkivää jättinikamaa, siis Kukkoa, entistä tarkemmin, sen tarinaa tapaillen. Viheltävä Helsinkiläinen Iso-Roobertinkadulla – askeltaneeko siinä taiteilijan oma alter ego, pää ja ajatukset korkealle kurottaen?
Björn Weckströmin muistelmat on tärkeä kirja. Moniulotteinen konstruktivisti kertoo itse taiteilijantiestään, sellaisena kuin hän on sen kokenut. Hänen uransa on ylikansallisesti merkittävä. Hän kirjoittaa ilmaisuvoimaisesti ja sulavasti. Siten muistelmista muotoutuu vahvan persoonallisuuden ja luovan lahjakkuuden uradokumentti, osa kulttuurihistoriaa. Tämä on hänen muistelmansa, elämäkerran ja arvioinnin vuoro on sitten erikseen.
Pähkinänkuoressa
● Kenelle? Uniikkitaiteesta, muotoilusta, koruista, kuvanveistosta kiinnostuneelle. Esteetikolle.
● Mihin aktivoi? Tutustumaan lähemmin Björn Weckströmin taiteeseen, käymään taidenäyttelyissä. Ajattelemaan entistä monipuolisemmin lahjakkuuksista ja Suomen kulttuuri-ilmastosta 1900-luvun jälkipuoliskolla.
● Mitä merkittävää? Taiteilija Björn Weckströmin muistelmat 1930-luvulta 2010-luvulle.
Kiinnostavatko nämä?
● Osallistuvaa havainnoinita. Jouni Onnelan taide koskettaa.
● Ruohonen, Johanna (toim. ed.) 2018. Taiteen koti: Juhani Kirpilän taidekokoelma. A home for Art: The Juhani Kirpilä Art Collection. Taidekoti Kirpilän julkaisuja 5. Kirjokansi 151. Helsinki: Taidekoti Kirpilä ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seura SKS. Englannin käännökset: Eva Malkki.
● Taskinen, Harri. 2018. Alvar Aalto – muotoja ja tarinoita. Jyväskylä: Docendo.
● Tiirikka, Marjo. 2018. Arabian Heljä. Helsinki: Art House.
● Tossavainen, Mari. 2016. Emil Wikström – kuvien veistäjä. Kirjokansi 139. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
Kirjala 
3 Comments