Kirjailija Eeva Tikka, luonnon ja ihmisen ääni

Kirjailija Eeva Tikka seisoo kukkakimppu kädessään lukijoidensa keskellä kodikkaassa Joensuun Pyhäselän kirjastossa. Olemme tulleet kiittämään arvostettua tekijää hänen merkkipäivänään loppukesällä 2019.

Monet läsnäolijat tuntevat Eeva Tikan vuosikymmenten takaa. Hän toimi Pyhäselässä biologian opettajana kunnes jäi koulusta virkavapaalle ja kohta kokonaan vapaaksi kirjailijaksi. Joku mainitsee hänet pohjoiskarjalaisen sielunmaiseman tulkkina, joka teostensa aihepiirillä, tekstin rytmillä ja harkituilla puheenparsilla tavoittaa aidon paikallistunnelman. Toinen muistelee innostavaa opettajaa, joka 1970-luvun uutuudella eli dioilla havainnollistaen toi niittyleinikin rakenteen eloon ja sytytti kipinän pysyvään kasviharrastukseen. Eräät ovat osallistuneet hänen kirjallisuupiireihinsä, joissa tutkailtiin ajankohtaisteoksia ja klassikoita.

Moninkertaisesti palkitun Tikan kynästä on lähtenyt romaaneja, novelleja, runoja ja satuja. Omimmaksi ilmaisumuodokseen hän nimeää runot, joita on pulpunnut paperille teinivuosista saakka. Kustantajien varhainen palaute oli huolellisen kannustavaa, mikä innosti kirjoittamaan lisää. Sitten käsiin osui Helvi Hämäläisen Sukupolveni unta, ja se avasi runohanan. Kokoelma Kalliomaalaus ilmestyi vuonna 1987 innoittajanaan kotiseudun Ristiinan Astuvansalmen kuviot. Jo lapsuudessaan Eeva Tikka souteli usein niiden ohi ihmetellen tuntemattomien maalareiden korkeaa paikanvalintaa.

Romaanimuotokin tuntuu kirjailijasta läheiseltä mutta vaativalta. Sitä kirjoittaessa pitää olla varma, että idea kantaa loppuun saakka. Tässä mielessä novelli on lyhyempänä helpompi lajityyppi, sitä kun ei tarvitse kannatella niin pitkään. Romaani Punainen härkä (1977) on Tikalle itselleen merkkiteos, sillä sitä tehdessä syntyi tunne kirjallisten siipien kantamisesta.

Lukijapalautteen perusteella merkittävimpiin teoksiin kuuluu Hiljainen kesä (1979). Muistan itsekin sen mykän avuttomuuden, jonka kirjan teksti niin käsinkosketeltavasti ilmaisi: ahdistuksen nuoren ihmisen kuoleman edessä.

 

Koulutukseltaan Eeva Tikka on biologi. Luontosuhteensa syntymistä hän kuvasi vuonna 1995, 141 näin: ”Elin lapsuuteni luonnon keskellä. Myöhemmin kiinnyin luontoon tietoisesti, siitä tuli välttämätömyys, osa sisintäni.” Nyt hän näkee merkittävänä pontimena Lieksan Ruunan korvet, salot ja kosket. Luontosuhde on kokonaisvaltainen ja pakenee määrittelmiä, mukana on koulutuksen tuomaa realismia, mutta myös humanismille ominaista tunnetta ja mystiikkaakin. Holistista luonnon kuvausta sisältyy esimerkiksi Hiljainen kesä -romaaniin, jonka järvenä lainehtii Pyhäselkä. Romaanihenkilöistä Annun (1983) opettaja on selvimmin luonnon puolustaja.

Monien teosten kansikuvana on kirjailijan sisaren, taidemaalari Saara Tikan taulu. Hän on myös kuvittanut kaksi Eeva Tikan satukirjaa. Pelkistetty maisema, linnut ja kettu ovat hänen tunnusmerkkejään, usein näkymä verhoutuu lumisateeseen.

Jotain oleellista Eeva Tikan kirjailijapersoonasta kiteytyy hänen Pyhäselän kunnan 70-vuotisjuhlaan (1995) kirjoittamaansa runoon Paikka maailmassa (Karhu 2015, 390):

Minulla on paikka maailmassa,
pellon ja metsän takaa nousevissa päivissä.
Joka kesäkuu järvi huuhtoo sieluani
sanomattomalla kirkkaudella,
joka talvi kuulen suuren kuusen puhuvan
niin kuin lapselle puhutaan.

Nyt on tämä päivä, nyt me pyydämme:
anna lastemme kasvaa työn ja rauhan maailmassa,
anna metsän elää, järven olla kirkas.
Anna meille ilo.

Me lukijat toivomme Eeva Tikalta vielä kypsyneitä ajatushedelmiä, muistelmia. Kun lahjana on olla yksilön ääni, hiljaisuuden ja luonnon tulkki, jättää kirjailija teksteillään lukijaan jäljen ja kaipauksen. Mitä on pöytälaatikossa, milloin saamme lukea muistelmat tai jotain uutta? – ”En usko, laatikossa on kyllä runoja, mutta ei niistä kokoelmaa tule.” Kirjailija hymyilee lämpimästi kuin elokuun aurinko.

Kirjallisuutta
● Tikka, Eeva. 1995. Paikka maailmassa. Runo Pyhäselän kunnan 70-vuotisjuhlaan. Teoksessa: Karhu, Jani (toim.) 2015. Pyhäselkä 1925–2008. Niittylahti: Hammaslahden seudun kyläyhdistys r. y., Mulo-Niittylahden kyläyhdistys r. y., 390.
● Tikka, Eeva. 1995. Se kantaa vieläkin. Teoksessa Ekola, Hanna (toim.) Napanuora: äidin eväät elämään. Helsinki: SLEY-Kirjat, 137–146.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s