Helsingin Hietaniemen hautausmaa on viehättävä kävelykohde kun kädessä on tuore kirja sen muistomerkeistä ja vainajista, Opas Hietaniemen hautausmaalle (SKS 2019).
Pehkonen, Marja. 2019. Opas Hietaniemen hautausmaalle. Kirjokansi 201. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura SKS. Graafinen suunnitelu ja taitto: Anne Kaikkonen. Kartat: Spatio. Kuvien reproduktio: Keski-Suomen Sivu.
Hietaniemen hautausmaa on noussut suomalaisten hautausmaiden ikoniksi historiansa ja monikerroksisuutensa johdosta. Siellä on vainajia 1800-luvun alkupuolelta, Suuriruhtinaskunnan ajalta lähtien, nykypäiviin saakka. Evankelis-luterilainen ja ortodoksinen hautausmaa ovat rinnakkain, ja myöhemmin viereen on tullut myös muunuskoisten alueita. Siellä lepää valtionpäämiehiämme, sankarivainajia ja lukemattomia siviilejä.
Helsingin kaupunginmuseon tutkija, FM Marja Pehkonen tarkastelee Hietaniemen hautausmaan evankelis-luterilaista osaa alueellisesti ja temaattisesti. Aluejako edustaa eri aikakausia: Vanha alue, Suomen Kaartin hautausmaa, Uusi alue, Hietaniemen alue ja Uurnalehto. Temaattinen osa muodostuu muistomerkeistä sekä erilaisia henkilöryhmiä edustavista poluista.
Alueittain nimetään kiinnostavia henkilöitä, usein perhekuntineen. Jotkut ovat kansallisia suuruuksia, esimerkiksi senaattori Johan Vilhelm Snellman, professori A. I. Virtanen ja taidemaalari Hugo Simberg. Toiset edustavat lähihistoriaa kuten arkkitehti Aarne Ervi ja televisiokuuluttaja Teija Sopanen. Viimeisimmät vainajat ovat 2010-luvun jälkipuoliskolta, muun muassa säveltäjä Einojuhani Rautavaara ja näyttelijä Pentti Siimes. Joukossa on myös vähemmän tunnettuja henkilöitä eri ammattikunnista: sateenvarjontekijä, vaunuseppä, räätälimestari ja teurastaja. Useimmat ovat miehiä, kaikista ikäryhmistä on edustajia, lapsiakin. Kohteiden valintaperusteena lienee tunnettuuden ohella ollut muistomerkin laatu; seula on joka tapauksessa ollut tiukka kun vainajia on alueella suurkaupungin asukasmäärän verran, 200 000.
Suppeastakin esittelystä paljastuu monipuolisia yhteyksiä. Esimerkiksi opperalaulaja Aino Ackté oli Helsingin lukkari- ja urkurikoulun perustajan tytär, hänen äitinsä ja sisarensa olivat opperalaulajia hekin ja tytär Glory Leppänen näyttelijä-ohjaaja. Kaikki on haudattu samaan hautaan kun taas itse Aino Ackté ja hänen ensimmäinen puolisonsa Heikki Renvall lepäävät eri haudoissa. Selville käyvät myös Aino Acktén ansiot Suomalaisen oopperan perustamiseen yhdessä Karl Fazerin kanssa. (Pehkonen 2019, 55, 101, 104, 107.)
Henkiöistä on nimen ja ammatin lisäksi elinaika, usein lyhyt luonnehdinta, muistomerkin tekijä ja sen valmistumisvuosi. Joistakin muistomerkeistä mainitaan hautakirjoituksia, epitafeja. Joukossa on kirjailija Kersti Bergrothin (1886–1975) teksteistä poimittu lempeänsukkela, karjalanmurteinen tokaisu (Pehkonen 2019, 17): Kohtsiläähä se ikä o lopuss, a sitt alkaaki se makia ikuisuus.
Temaattisessa osassa on ehdolla vierailupolkuja, joiden varrella on edustajia tieteen, taiteiden, urheilun ja sotahistorian alalta. Talouspolku puuttuu, ehkä siihen on perusteensa.
Muistomerkkien luettelo on vaikuttava, kaikkiaan on nimetty noin 120 taitelijaa, monilta useita eri kohteita. Joukossa on tunnettuja ja tuotteliaita kuten Eemil Halonen, Robert Stigell ja Emil Wikström mutta myös yllättäviä nimiä: Björn Weckström, Juhani Pallasmaa ja Marjatta Sarpaneva.
Kirja tuntuu hyvältä kädessä: nidottu sidosasu, maltillinen formaatti ja kunnollinen paperi. Pienehkö kirja on omiaan hautausmaaretkelle mukaan. Graafinen ilme on rauhallinen. Sisällys avautuu kerralla yhdeltä sivulta, mutta joku voi kaivata lisää kontrastia harmaan pohjan ja valkoisen tekstin yhdistelmään. Sivujen ulkoreunojen hillityt kuviot osoittavat missä hautausmaan osassa ollaan liikkeellä. Henkilönimet on kirjoitettu suuraakkosin, mikä saattaa vaikeuttaa niiden hahmottamista. Lähteet ja laaja henkilöhakemisto – ei kuitenkaan asiahakemisto – täydentävät kuvaa.
Spation tuottamat kartat esittävät Hietaniemen alueen oleellisia piirteitä nimistön, mittakaavan, väylien ja keskeisten sisäänkäyntien avulla. Alueet on liitetty orgaaniseksi osaksi laajempaa kokonaisuutta: Lapinlahtea ja Ruoholahtea. Runsaasti paikkatietoa sisältävä teos on saanut karttojen ammattimaisen käsittelyn.
Tekstin kuvaukset ovat ymmärrettävästi epätasaisia, esimerkiksi joistakin vainajista esitetään keskeisiä piirteitä, mutta erityisesti viime aikojen henkilöistä yksityiskohtia. Näinhän se on, ei ole vielä kulunut riittävästi aikaa suurten linjojen hahmottumiseen.
Opas Hietaniemen hautausmaalle on tarpeellinen ajankohtaisteos alueesta. Vanhempia kokonaiskatsauksia on kyllä tarjolla tai teematarkasteluja esimerkiksi kirjailijoista, puutarhataiteesta, veistoksista ja hautakirjoituksista. Näistä kaikista on mainintoja Pehkosen lähdeluettelossa. Käsillä oleva opas on maastokäsikirja, jonka on kirjailijan sanoin tarkoitettu ”innostamaan kierroksille Hietaniemen hautausmaalle ja johdattamaan kulkijat myös itse löytämään kiinnostavia hautoja. ” (Pehkonen 2019, 6) Kiitos, sen tämä kirja kyllä tekee.
Kirjallisuutta
● Hietaniemen hautausmaa. 2017–2019. Helsinki: Helsingin seurakuntayhtymä. <https://www.helsinginseurakunnat.fi/hietaniemenhautausmaa.html.stx>. Luettu 28.08.2019.
Kiinnostaako tämä?
● Sadinmaa, Kai. 2019. Kuolleiden kirja: Eli kuinka kävelin Suomen suurimman hautausmaan halki ja opin kaiken elämästä, hautaamisesta, rakkaudenkaipuusta ja puista. Helsinki: Into.
Kirjala 
1 Comments