Gripenberg, Bertel. 1926 / 2018. Dianan teillä. Suomentanut Eino Tikkanen. Esipuhe: Klaus Ekman. Toinen, uudistettu laitos. Helsinki: Metsäkustannus. Ulkoasu: Sisko Honkala.
Vapaaherra Bertel Gripenberg (1878–1947) oli ilmaisuvoimainen kirjailija ja runoilija. Tämä intohimoinen metsästäjä ja kanakoiramies julkaisi ainoan eräkirjansa ruotsiksi lähes sata vuotta sitten. Vuonna 2018 siitä on laadittu uusi painos.
Gripenberg kuvaa kirjassa peltopyyn metsästystä koiran avulla, luontotunnelmia ja 1900-luvun alun kartanonherran maailmaa. Mukana on myös jäniksen, metsäkanalintujen ja ketun jahtia.
Nykylukijassa kirja herättää vahvoja tuntoja. Ensinnäkin pintaan puskevat loisteliaat luontokuvaukset. Kirjoittaja tarkkailee ympäristöään analyyttisesti, kaikin aistein. Auringon kilossa loistavat puiden syysvärit, haapojen uhkea puna ja vaahteroiden huikea kulta. Hän nuhkii mullan tuoksua, tuntee ihollaan sateen piiskauksen, tuulen vireen ja auringon suloisen lämmön. Saappaan alla nuljahtelee syksyisen liukas kynnöspelto. Peltopyysaalis ja pyssy painavat kuvetta. Uupumus ja nälkä siivittävät metsämiestä kohti kotia, missä herkkupäivällinen maltillisine rypälesiivuineen odottaa uurastajaa.
Ikkunaruutujen jääkristalleissa välkähteli, kalpeanpunainen hehku syttyi puiston valkeisiin puihin. Havumetsän kaukaisen, okaisen laidan yläpuolelle kohotti aurinko kapean, verenpunaisen reunansa. Puut ja hangenpinnat kimaltelivat ruusunpunaisissa, oranssisissa ja sinipunervissa väreissä. Hehkuvan pallon lailla vyöryi aurinko hitaasti, hitaasti huurre-utuiseen näköpiiriin. Näytti siltä kuin olisi se jäätynyt kiinni liikahtamattomaan ilmaan. (Gripenberg 1926 / 2018, 119.)
Toiseksi nousee esille koirien työskentelyn kuvaus. Pointteri syöksyy kuin nuoli, matelee kuin musta käärme, ja setteri oikaisee raukean ruhonsa heinikkoon työpäivän päätteeksi. Yhteistyö isännän kanssa on parhaimmillaan saumatonta, mutta toisinaan otus karkaa omille teilleen. Ennen pitkää saa isäntä koiran kaulaköydestä kiinni, ja jos tämä on tehnyt tuhmuuksia saa hän myös maksaa niistä, aikansa eetoksen mukaan.
Kuvausten kolmas tyyppipiirre on eläimen ja ihmisen välinen suhde. Ihminen on luomakunnan ehdoton herra ja valtias. Koira on toisaalta jalo, mutta toisinaan myös roisto, jolle kuuluu rangaistus. Kirjoittajan mukaan kanakoiralle on välttämätöntä jo nuorena antaa kunnollisesti selkään (s. 139), ja myöhemminkin pirun piski on pakko toisinaan piestä (s. 44, 141).
Jalostettu koira on arvoltaan aivan toista luokkaa kuin mökkiläisten säädytön maatiaiskarja, joka töllistelee kanakoirien määrätietoista työskentelyä. Niiden nimet ovat kaikuja maailmankirjallisuudesta: Sancho, Senta, Vanity. Koira on hän, ja narttukoirista kirjoitetaan naisina. Saalisketusta huokuu viekkaus, Mikko yrittää jallittaa metsämiestä, mutta tämä vie ennen pitkää repolaisesta voiton.
Neljäntenä piirteenä korostuu kirjoittajan sivistys, säätyläisasema ja ajankuvaus. Hänellä on aikaa liiankin kanssa, ja metsästyksen jumalattaren Dianan teille voi astella kunhan vain sää sen sallii. Nyt käy ajo, chasse à vue, ja sitten: avance, Arrow. Kotireviirin lisäksi vieraillaan ystävien kartanoilla, metsäyhtiöiden mailla, pohjoisen erämaissa. Matkat ulottuvat aina Algeriaan gasellijahtiin ja kanakoirakokeisiin Britanniaan. Aikakauden matkustuskäytänteet ovat avartavaa luettavaa. Kun Hämeen Tammelasta edetään tunnin maantietaival, kolmen tunnin rautatiematka ja neljä tuntia laivalla päästään Pälkäneelle, Tampereen liepeille. Etäisyys on pikemminkin kymmeniä kuin satoja kilometrejä.
Gripenbergin luontosuhde on enemmän kuin utilistinen. Siihen sisältyy kosolti humanistista kauneuden palvontaa, mutta naturalistinen itseisarvon kunnioitus kohdistuu lähinnä luonnon ilmiöihin. Luonto on väline ihmisen tarpeiden tyydyttämiseen tarjoten ravintoa, huvia ja reipasta liikuntaa. Ihminen on eläinten hallitsija, ja nämä hänen instrumenttejaan.
Kirjan uuteen laitokseen on hankittu kuvitusta arkistolähteistä, mikä lisää huomattavasti sen informaatioarvoa. Tekstiä on hienovaraisesti päivitetty, harvat alaviitteiden selitykset tuntuvat itsestään selviltä. Sisäkansissa on kirjoitusajankohdan taloudellisen kartan ote kirjoittajan reviiriltä. Sitä ei kuitenkaan hyödynnetä, vaikka tapahtupaikkoja selitetään Ernst Meyerin ansiokkaassa artikkelissa vuodelta 1960. Vahinko, että kartta on vain koristeellinen lisä ilman kommentteja.
Mitä jää mieleen Gripenbergin kirjasta? Loisteliasta luonnonkuvausta – ehdottomasti. Ajankuvaa – ilman muuta. Esimerkkejä metsästäjän ja koiran yhteistyöstä – kyllä, sadan vuoden takaa. Ensi kertaa ilmestyessään on kirja voinut tuntua metsästyksen ikoniselta lupaukselta, mutta nykyään lähinnä kulttuurihistorialta. Sadassa vuodessa kansakunnan kulttuurievoluutio on hivuttautunut eteenpäin, asenteet kovakouraista koirankäsittelyä ja koko virkistysmuotoa kohtaan ovat muuttuneet.
Pähkinänkuoressa
● Kenelle? Luonnonystävälle, koirien ystävälle.
● Mihin aktivoi? Ajattelemaan metsästystä ja koirankäsittelyä, pohtimaan niiden arvomaailmaa. Arvostamaan luontoelämyksiä.
● Mitä merkittävää? Hienoa, moniaistista luontokuvausta, sanataidetta. Metsästyksen ja koirankäsittelyn käytänteitä 1900-luvun alussa, vapaaherran elämää.
Lisää aiheesta
● Oksanen, Markku. 2012. Ympäristöetiikan perusteet: Luonne, historia ja käsitteet. Helsinki: Gaudeamus.
● Vilkka, Leena. 1993. Ympäristöetiikka: Vastuu luonnosta, eläimistä ja tulevista sukupolvista. Helsinki: Yliopistopaino.
● Vilkka, Leena. 1995. The Varieties of Intrinsic Value in Nature: A Naturistic Approach to Environmental Philosophy. Helsinki: University of Helsinki, Department of philosophy.
Kiinnostaako tämä?
Hukkanen, Sanna & Aula, Inkeri. 2018. Metsänpeitto. Helsinki: Arktinen Banaani.
Kirjala 
1 Comments