Isän kädestä

Suru. Mysteeri. Hyväksyminen. Ne jäivät käteen kun Isän kädestä on luettu. Isä, teologi Lauri Huovinen salasi sisimpänsä, mutta antautui muistiinpanoillaan pojalleen Sakarille neljännesvuosisata kuolemansa jälkeen.

Huovinen, Sakari. 2020. Isän kädestä. Lauri Huovisen ensimmäinen elämä. Helsinki: Teos.
Ulkoasu: Dog Design. Kannen kuva: Mario Musacchio. Esilehtien kuvat: Liisa Takala.


Suru. Vuonna 1994 kuollut Lauri Huovinen sai nuoruudessaan kokea Aili-morsiamensa kanssa valtavan rakastumisen, pitkän kihlausajan ja lyhyen, onnellisen avioliiton. Sen väkivaltainen päättyminen vei kolmen pojan isän vaikenemaan äidistä lopuksi elämää. Kirjan kirjoittaja, oikeustieteen tohtori Sakari Huovinen oli äidin kuollessa 3 vuoden ikäinen, joten jäljellä on vain utuinen muisto. Isän elämänhistorian ja muistiinpanojen välityksellä äiti tulee kirjassa vahvasti esille puolisona, kristittynä ja lääketieteen opiskelijana. Isän suru oli hänen ikioma surunsa, jonka hän ajan tavan ja persoonansa mukaisesti hukutti työhön. Suru tuntuu möhkäleeltä, josta ei saa otetta, plasmalta joka kietoo kaiken tukahduttavaan syleilyynsä.

Mysteeri. Isä, teologi Lauri Huovinen eli julkisen elämän mutta jäi suruineen tuntemattomaksi läheisilleenkin. Hän koki sotilaiden mukana talvisodan ja jatkosodan. Kulki Manner-Euroopassa tutkimassa teologiaa ja Machiavellia. Esiintyi palavasydämisenä matkasaarnaajana ja seurakuntapappina kotimaassa. Päätyi Turun tuomiorovastiksi ja yliopiston professoriksi. Antoi lapsilleen isän kädestä. Vaikeni kyynelsilmin. – Millaista jaakopinpainia lienee poika käynyt pohtiessaan kirjoittamistaan? Hän kirjoittaa isänsä ensimmäisestä elämästä tarpeeksi, ei kirjoita mitään puhki, kaikkea ei voi selittää.

Hyväksyminen. Sakari Huovinen kertoo etsineensa isänsä muistiinpanoja moneen otteeseen, kyllästyneiden omaisten topuuttelujen säestyksellä. Lopulta, sitkeyden ja sattuman ansiosta kirjeet, kalenterit ja lappuset löytyivät, poika pääsi perkaamaan mysteerien menneisyyttä. Mennyt maailma rakentui pala palalta, vaikka repaleisenakin. Sivuilta kuultaa helpotus kun isä viimein antaa periksi ja suostuu tarkasteltavaksi. Isän elämä toistuu hänen itsensä ja äidin kirjoitettuna hahmona, mysteeri raottuu ja sitä kautta sen alkeita voi ymmärtää, jotenkin hyväksyä, tehdä selväksi tilit menneen kanssa.

Väkevän ja taidolla kirjoitetun tekstisisältönsä ohella kirja on myös fyysinen esine. Mukavana yksityiskohtana sen kuvat sisältävät linkkejä äänitteisiin, jotka skannattuina ovat käytettävissä sovelluksen kautta. Valokuvien laajahkot ja informatiiviset kuvatekstit taustoittavat henkilöiden elämäntilannetta ja ympäristöä, auttavat osaltaan ymmärtämään. Onko tummanpuhuva kansikuva sattumaa vai harkittu valinta? Joka tapauksessa siinä kävelee onnellinen nuorimies mannermaisten renessanssirakennusten reunustamalla jalkakäytävällä – tarkkaan katsoen yhdessä vaimonsa kanssa.

Äitiä ikävä oli myös veljeksistä vanhimmalla, Eero Huovisella. Emerituspiispan muistelmat (2020) tuovat perhekuvaan toisen näkökulman. Tätä kirjaa joutuu kuitenkin kirjaston kautta odottamaan, sillä se kiinnostaa myös tuhatta muuta varaajaa.

Sisäkannen taskukello muistuttaa ajan lyhyydestä. Kirjan eksitentiaalinen viesti (s. 12) tiivistyy prologin lopussa: ”Isäni Laurin elämä on muistutus pitää varansa, etteivät elämän rikkaudet valuisi käsistä eivätkä ahdingot suistaisi raiteiltaan.”

Pähkinänkuoressa
Kenelle? Ihmisistä, persoonallisuudesta, kulttuurihistoriasta kiinnostuneelle.
Mihin aktivoi? Tonkimaan omia arkistoja edesmenneiden maailmoista, tutkimaan ja kirjoittamaan niistä. Miettimään oman elämän rikkauksia ja niiden ilon jakamista eteenpäin.
Mitä merkittävää? 1930–1940-luvun suomalaisen teologin ja hänen perheensä kuvaus.

Lisää aiheesta
● Huovinen, Eero. 2020. Äitiä ikävä. Helsinki: Teos.

Kiinnostavatko nämä?
Lauerma, Hannu & Häkkinen, Kari. 2019. Psykiatrin päänavaus. Helsinki: Into.
Mazzarella, Merete. 2017. Elämän tarkoitus. Suomentanut Raija Rintamäki. Helsinki: Tammi.
Ojansivu, Osmo. 2019. Papiksi syntynyt: tie joka minulle annettiin. Sastamala: Warelia.
Sadinmaa, Kai. 2019. Kuolleiden kirja: Eli kuinka kävelin Suomen suurimman hautausmaan halki ja opin kaiken elämästä, hautaamisesta, rakkaudenkaipuusta ja puista. Helsinki: Into.

 

 

 

 

1 Comment

  1. Päivitysilmoitus: Kuolemansuru – Kirjala

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s